Korttipaja ja kaikkea muuta

Viime päivien päikkäriajat ovat menneet kaikenlaisessa pikku puuhastelussa, joten blogi on jäänyt vähän paitsiolle. Meillä on rampannut kaikenlaista remonttimiestä, jouluvalmistelut ovat vieneet oman aikansa ja jouluperinteitä kunnioittaen olen koonnut 1000 palan palapelin. Meillä on muuten jo kuusikin pystyssä, tähti vain puuttuu. Laitettiin se vähän aikaiseen kun lähdetään sinne Suomeen jouluksi ja tullaan vasta vuodenvaihteessa takaisin. Ehditään näin siitä jonkin aikaa nauttia.

Kampaajallakin kävin. Aika lailla sama setti tehtiin, mitä ennenkin. Nyt vain leikattiin aika paljon, vajaa 10cm ja hiuksiin laitettiin tyviraitojen lisäksi sävyte. Tuli aika kiva.

Kuvassa uusi Uniqlon cashmere neule <3

Miehelle ja sukulaislapsille ollaan saatu lahjat jo hommattua. Omille lapsille ei niinkään. Meillä on aika sopivasti leluja ja ollaan hankittu hyvät setit legoja ja Brion junarataa, jotka ovat meillä ne leikityimmät lelut. Myös taidetarvikkeet, muovailuvahat ja kineettiset hiekat on lasten suosikkeja ja niitä ostetaan aina kun tarvitaan. Suomesta hankitaan sitten lahjaksi taas kirjoja ja Oppi ja Ilo juttuja.

Tilasin itsellenikin ihanan lahjan - kunnon pastelliliitusetin ja paperit, joista olen jo pitkään haaveillut. Pienimuotoinen joulukorttipaja oli tänään pystyssä. Liiduilla on ihanan helppoa ja hauskaa työskennellä, vaikken pitkään aikaan ole mitään järkevää piirrellytkään ja kädenjälki tuntuu tosi tönköltä. Lasten kanssa autojen ja dinosaurusten piirtelyä en nyt laske tähän mukaan.


Tilasin myös eilen ensimmäiset äitiysvaatteet Asosilta kun farkut ovat jo alkaneet vyötäröltä kiristämään. Tänään pitäisi tulla - next day delivery on ihan luksusta! Kivoimmat äitiysvaatteet (ja imetys) olen täältä löytänyt juuri nettikaupoista; Asosilta, Seraphinelta ja Shopbopilta. Shopbopilla oli tosi kivoja farkkuja - tilaan sieltä, jos Asosilta tulleet eivät ole hyviä. Ovat siis vähän kalliimpia, mutta sellaisilta merkeiltä (esim. 7 for all mankind), joita olen muutenkin käyttänyt. Seraphinelta ajattelin tilata sitten jotain keväällä loppuraskauteen ja imetykseen sopivaa vähän myöhemmin.

Aiemmin olen muuten tilannut äitiysvaatteet H&M:ltä. Nyt en löytänyt sieltä juuri mitään kivaa. Onkohan täällä valikoimat huonommat, vai sattuiko vain huono mallisto kohdalle. No mutta tilauksesta lisää myöhemmin.

Mukavaa torstaita! Niin se vaan tämäkin viikko nopeasti hurahti. :)

Parhaita uutisia

Huhhuh.. saanpahan vihdoin ja viimein teille paljastaa! Että meille on toukokuun lopussa tulossa baby number 3. Tai siis kaikkihan saa kertoa, milloin haluaa ja monet odotteleekin tosi pitkään asian kertomista. Me ollaan aina julkistettu asia kun ensimmäinen ultra ollaan tehty ja siihen liittyvät koetulokset saatu.

Niille, joilla lapsia ei ole - ensimmäisessä ultrassa tarkistetaan sikiön peruselimet (että on kädet ja jalat ym. paikallaan), sekä yhdessä verikokeiden kanssa katsotaan, millainen riski on downin syndromaan ja muihin kromosomipoikkeamiin. Sen lisäksi katsotaan, vastaako sikiön koko raskausviikkoja.


Tämä tulee olemaan todennäköisesti meidän viimeinen bebe, joten fiiliksen on vähän haikeatkin. Mutta luulen, että kolme on meille se sopiva luku. Ei liikaa, eikä liian vähän. Tai jotain.. Mä olen 36 vuotta kun vauva syntyy ja olen jotenkin ajatellut, että saadaan nämä vauvajutut tehtyä ennen kuin täytän 40.

Sellaisen puolitoista kuukautta plussauksen jälkeen elin tosi sumussa kun olin niin väsynyt ja pahoinvoiva. Tällä hetkellä olotila muistuttaa sellaista lievää krapulaa, joinakin päivinä voin jo aika hyvinkin. Tässä raskaudessa ei ole ollut samanlaisia voimakkaita mielitekoja kuin kahdessa edellisessä (omenamehu etupäässä - olisin voinut juoda purkkikaupalla), mutta kun pahin olotila meni ohitse, olen lähinnä halunnut vain tosi perusperus ruokaa. Punaista lihaa olen kaivannut jokaisessa raskaudessa, vaikken normaalisti mikään valtava lihansyöjä olekaan. Olisiko sillä tekemistä jotain rauta-arvojen kanssa..

Mutta ihan kivasti siis voidaan, vaikka vähän väsyneissä, mutta onnellisissa tunnelmissa on syksy mennyt.


Vinkki juurikasvun kanssa painiskeleville

Saatiin muuten vielä jotain kivaa sunnuntai-iltaan kun lähdettiin lasten kanssa syömään ravintolaan jälkkäriksi suklaakakkua ja jätskiä. Ajatuksena oli käydä vähän iltashoppaamassakin tuossa viereisellä ostarilla, mutta unohdettiin, että täällä kaupat menee sunnuntaisin aikaisin kiinni. Ja viikollakin aikaisemmin mitä Suomessa. Mutta kenkäkaupan ikkunassa bongasin suloiset pikku UGGit. Mustat ja harmaat. Sanoin pojille, että haluaisitteko tuollaiset talveksi. Eivät kuulemma halua, mutta voi olla että mamma ne käy kuitenkin hakemassa niin voidaan samistella. Niin ja katsottiin Mamma Mia 2. En saanut aikaiseksi lähdettyä sitä elokuviin katsomaan, niin katsoin sen nyt kun tuli iTunesiin. Kiva, muttei niin kiva kuin eka osa.

Tänään mun pitäisi saada siivottua kun meille on huomenna tulossa lapsenvahti katsomaan poikia minun menojen ajaksi. Mies aikoo tehdä tänään töitä iltaan asti, mutta pitää kuulemma parin tunnin breikin, että saan vähän rauhassa puunata. Ja huomisaamuksi pitäisi saada myös ruokatilaus tehtyä. Mutta ulkona sentään sataa ja tulee, niin saa taas hyvällä omalla tunnolla heilua kotona.. :)


Tässä nolo peilikuva hiuksista kun eiliseen postaukseen jäi laittamatta ja musta tuntuu, että koko hiushöpinä jäi jotenkin vähän irralliseksi. Ihanat pikku sormenjäljet peilissä.. Mutta siis järkyttävät juurikasvut ja pituuttakin sen verran, että ne kiharrettuinakin on pitkät. Suorina ne ylettyy jo rinnan alle. Mutta harkitsen siis reilulla kädellä lyhennystä. Kun en tahdo ehtiä noita juuri laitella.

Mä monesti mietin kaikkea suurta ja erilaista hiuksiin, mutta olen tullut niin nössöksi, että kampaajan tuoliin istuessani pyydän aina sitä samaa. Kaikenlaista on nimittäin nuorempana tullut kokeiltua.. Mutta muutos kyllä nyt piristäisi kovasti. No aina voi uskotella itselleen, että kyse on oman tyylin löytämisestä, eikä rohkeuden puutteesta tai mukavuuden halusta.

Vinkkinä muuten sellainen, että Batisten kuivashampoiden ne värikkäät versiot (siis blondeille oma ja tummahiuksisille oma), pelastavat vähän juurikasvuongelmissa. Käytän heti pesun jälkeisenä päivänä ja pärjään hyvin parilla hiustenpesulla viikossa. Vaalea suihke siis oikesti sisältää jotain vaaleaa pigmenttiä, joka häivyttää juurikasvua. Kuvassa en suihketta ole (selvästikään) käyttänyt.

Mutta nyt pois koneen äärestä taas ennen kuin kuopus herää ja jotain actionia tähän päivään. Reipasta maanantaita! xo


Pinkki pupu ja Jouluksi kotiin

Loppuviikko meni meillä aika rennosti, samoin kuin viikonloppu. Ihan ennenkuulumatonta luksusta oli kun sain nukuttua kuopuksen kanssa parina aamuna kahdeksaan. Se on ollut pienestä asti tosi aamuvirkku ja pitkään hänen syntymänsä jälkeen meillä herättiin viiden pintaan, usein aiemmin. Nyt osaa taas "pitkiä" aamu-unia arvostaa. (Tällä hetkellä arkena herätään kuuden maissa/jälkeen.) En edes kaipaa minnekään puolille päivin nukkumista, mutta onhan se kivaa viikonloppuna nukkua sinne seitsemään, kahdeksaan.

Voin kertoa, että ollaan lukemattomat aamut törötetty lasten kanssa kukonlaulun aikaan aamuhämärässä leikkikentällä, kun muut talot ovat vielä pimeinä, eikä ulkona ole näkynyt ketään satunnaista koiranpissattajaa lukuun ottamatta. Ja ulos lähteminen oli jotenkin se juttu, joka piti vähillä yöunilla (minut) järjissään.

Pullaa ollaan syöty urakalla kun pakkaseen ei mahtunut. Oh well.. Eipä ole haitannut :)

Nyt sunnuntaina pesin koko pyykkivuoren pois alta, joten päästään ihan puhtaalta pöydältä ja uusin voimin alkavaan viikkoon. Pieniä ne on meikäläisen ilot.. :))

Sain vasta ensi viikonlopuksi kampaaja-ajan. Ajattelin leikata hiuksia vähän lyhkäisemmäksi ja raidoittaa taas juurikasvun. Olen siirtynyt tyven vaalennuksesta tuohon raidoitukseen, että juurikasvu tulee esiin vähän luonnollisemmin. Toissa kerralla laitatin hiuksiin myös hieman tummempia raitoja, mutta ne eivät oikein pysyneet paria pesua pidempään. En ole oikein vielä löytänyt hyvää kampaajaa täältä. Nyt käyn sellaisessa ylikalliissa ketjussa, jossa kampaajat vaihtuvat aika usein. Ikävä on hyvää, Suomeen jäänyttä kampaajaani.

Poikien lempipuuhaa ja meidän hauvan pinkki tyttöystävä, jota välillä rakastetaan ja välillä kuritetaan.

Me muuten ollaan tulossa jouluksi Suomeen!! Jee! Ollaan siellä kaksi viikkoa, josta osan ajasta Helsingissä ja osan Pohjanmaalla. Kyllä me ollaan sitä odotettukin. Mä voin kertoa, että olen jo valmiiksi päättänyt, mitä aion syödä. Hehheh :D Vähän säälittävää, mutta ulkomailla asuessa ikävä tulee lähinnä ruokaa, ihmisiä tietysti ja sellaista tuttuutta.. että tietää, miten asiat menee. Jälkiuunipalat (juustolla ja oivariinilla), lohikeitto, Taffelin sipsit, irtokarkit ja tietysti jouluherkut on listalla.

Suru tulee vähän puseroon kun joudutaan jättää koira tänne hoitoon. Koira on helppo tuoda Suomeen, mutta sen tänne takaisin saaminen on vähän turhan mutkikasta. Varsinkin kun kahden lapsen kanssa matkustetaan ja tietysti niillä aamu tai yölennoilla. No hyvin se pärjää, on ollut jo yhden yön hoitopaikassa kylässä ja menee vielä kerran ennen lähtöä.

Ensi viikko onkin aika jännä, mutta siitä lisää joskus myöhemmin. Leppoisaa sunnuntaita! xo

Nurseryn metsästystä

Alkuviikkoon on mahtunut maanantain leikkitreffit meillä ja tiistain lääkärireissu. Tänään kävimme tutustumassa yhteen nurseryyn, jonka pre-school ryhmässä meidän esikoisemme olisi mahdollista aloittaa. Käytiin tutustumisen jälkeen pitkästä aikaa Mäkissä syömässä ja nyt kuopus nukkuu toivottavasti vielä tunnin päikkäreitä. Mennään vielä ainakin yksi nursery katsomaan ennen lopullista päätöstä. Tuo vaikutti tosi hyvältä muuten, mutta sen rakennuksessa on vielä julkisivuremppa menossa (ilmeisesti lopuillaan) ja suurissa huoneissa kaikui jonkin verran, mikä voi pidemmän päälle olla lapselle stressaavaa. Tai ehkä siihen tottuu. No katsellaan..

Ja nyt haluaisin leipoa pullaa. Katsotaan, onko kaapissa kaikki ainekset valmiina.

Nappasin muutaman kuvan myös tämän syksyn lempimekostani, joka on ollut päällä.. no lähes aina kun se vain on puhtaana. Älkää välittäkö peikkotukasta! Makoilen aina esikoisen sängyssä laittaessani kuopusta päikkäreille ja aamun kampaus menee yleensä siinä.


Mekko on New Lookin ja heidän nettisivuiltaan se ainakin vielä löytyy. En osaa sanoa toimittavatko Suomeen. Ostin mekon loppukesästä jossain mielenhäiriössä yhdessä vihreän trikoopuseron kanssa. En yleensä koskaan osta vihreää, koska en ole ajatellut värin minulle sopivan. Mutta siis super mukava, imarteleva malli, kestää hyvin pesua ja sopii aika lailla mihin vain. Ja pitkät hihat on ehdoton plussa. Käytän Zaran ylipolvensaappaiden, Allsaintsin maihareiden ja myös noiden Hunterin kumppareiden kanssa.


Taidan jatkaa esikoisen kanssa pallosotaa ennen pullaprojektia. Mukavaa keskiviikkoa! xo

Päikkäreitä ja pullaa

Lauantaina kuopus herätti minut viideltä, hohhoijaa.  Kukuin myös edellisenä yönä kolmesta viiteen hereillä, niin olin vähän väsynyttä äitiä. Mies muuten herää lasten kanssa viikolla kun se joutuu joka tapauksessa herätä aikaisin. Mä saan nukkua yleensä n. puoli tuntia tai tunnin pidempään. Riippuu vähän milloin lapset herää. Minä taas herään viikonloppuna, että mieskin saa nauttia välillä pitkistä aamu-unista.

Lähdettiin aamupäivällä katsomaan paikallista Farmers market tapahtumaa, joka suoraan sanottuna oli vähän pettymys. Oltiin kait vähän liian aikaisessa, että ruokakojut eivät olleet saaneet lounasjuttuja vielä valmiiksi ja kojuja oli vähemmän mitä ajateltiin. Mutta aurinko paistoi ihanasti - täydellinen syyspäivä. Ostettiin kaikkia herkkuja leipomokojusta ja onnistuttiin löytämään sieltä myös tosi herkullista ruisleipää! Käytiin kahvilassa syömässä kevyt lounas ja vähän kävelemässä kauniissa ilmassa.


Täällä meidän alueella on paitsi uusia kerrostalokomplekseja, myös tuollaisia peribrittiläisiä.. no rivareiksihan noita tekee mieli sanoa.


Ulkoilun jälkeen nukuin kuopuksen kanssa parin tunnin päikkärit.. Ai miten niin oli vähän univelkaa. Kun heräsin, pojat tekikin lähtöä soft playhin. Täällä on niitä paljon ja ne on vähän helpompia paikkoja viedä tuollaiset 2 ja 3 -vuotiaat kuin joku HopLop. Siis vähän pienempiä ja usein ne on suunnattu pikkaisen nuoremmille. Suomessa mun mielestä nuo paikat on kivoimmillaan ehkä siinä alakouluikäisenä? Mä sain tehtyä viikon ruokatilauksen rauhassa ja siivoilin sitten kuitenkin vähän, vaikka tarkoitus ei ollut.

Sunnuntaina ollaan saatu aamulla ruokatilaus, juhlittu isiä ja ulkoiltu. Mukava, rento viikonloppu siis meillä :) Ensi viikolla onkin sitten kaikenlaista ohjelmaa. Käydään mm. tutustumassa nurseryyn, jonne esikoinen ehkä laitetaan pariksi aamuksi viikossa, että oppisi kieltä paremmin ennen pre-schoolin alkamista. Voi pientä, kun täällä koulutie alkaa niin aikaisin.. Kivaa alkuviikkoa kaikille! xo

päntsdrunk.. not really

Tänään oltiiin aamupäivä puistossa lasten kanssa ja tulomatkalla napattiin isille kaupasta jotain pientä muistamista sunnuntaiksi. Me juhlitaan juhlapäiviä vielä suomalaisen kalenterin mukaan. Täällähän isäinpäivä oli jo jonkin aikaa sitten. Nyt esikoisen kanssa istutaan sohvalla ja odotellaan, milloin kuopus herää päikkäreiltä. Sitten aletaan askartelemaan porukalla korttia. Ehdin jo paketoida lahjat, mutta ostettiin pari kivaa neuletta syksyyn, jotka sopii paitapuseron ja siistien housujen kanssa töihin tai farkkujen kanssa vapaa-aikaan.

Päätin jättää tänään siivoukset pois aikataulusta kun miehellä menee iltaan ja haluan rennon päivän. Ehdin kyllä jo eilen imuroida, ettei täällä mitenkään erityisen likaista ole.

Meidän talossa on muuten aivan ihanat concierget ja siivooja, joita pojat aina juoksee tervehtimään ja jututtamaan. Puolasta kotoisin olevan siivooja saa myös aina halit ja pusut kaupan päälle. Monilla on brittiläisestä asumisesta paljon negatiivista sanottavaa (kylmää, hometta, huonot vedenpaineet jne.), mutta meillä on käynyt tosi hyvä tuuri. Löydettiin asunto täysin uudesta kerrostalosta, jossa kaikki toimii tosi hienosti. On tosi turvallista ja kaikki palvelut ihan lähellä.


Tänään olen hyggeillyt Massimo Duttin neulemekkossa ja Hunterin kimallesukissa. Ulkona oli Zaran musta takki ja ylipolvensaappaat. Hiuksetkin oli nätemmin kun oltiin ulkona, mutta sitaisin ne nutturalle kun menin nukuttamaan kuopusta. Mä pidän tuollaiset villaneuleiden alla muuten silkkineuleesta tehtyjä aluspaitoja. Ne tuo ekstra kerroksen lämpöä, eika villa kutita niiden läpi. En tosin mitenkään hirveän herkkä ole villalle muutenkaan, mutta miksipä ei lisäisi mukavuutta, jos mahdollista.

Hyggestä tuli mieleen kun täällä kesällä hirveästi kirjoiteltiin päntsdrunkista, siis kalsarikännistä ja hehkutettiin sitä. Mä taidan ottaa kuitenkin mielummin sen hyggen just nyt. :D

Nyt taidan alkaa tekemään pojille välipalaa ja laittamaan korttiaskartelut alkuun. Mukavaa viikonloppua!
xo

Olenkohan tullut vanhaksi (ja meikkitilaus)

Olen ollut pari viime päivää pienellä nostalgiatripillä ja lukenut joitain "vanhoja, hyviä blogeja" ja niiden vanhoja postauksia. Olen jättänyt blogien lukemisen viime vuosina tosi vähälle kun huomasin, että en jaksa nyt vallalla olevaa tosi mahtipontista kirjoitustyyliä, jossa arkielämän kuvauksen sijaan pyritään aina johonkin elämää suurempaan viisauteen. Jos tiedätte mitä tarkoitan. Mä en jaksa just nyt lukea yhtään elämänohjetta, terveysohjetta tai ylitsevuotavaa hehkutusta. No joo.. meni vähän negatiiviseksi, mutta just nyt kaipaan sellaista arkista ja helposti lähestyttävää.

Olen koko kesän ja syksyn säästänyt rahaa yhteen laukkuun, jonka olisin nyt voinut ostaa. Mies kuitenkin kertoi ostavansa sen minulle, jos pääsisi uuteen työpaikkaan, johon oli hakenut. En laittanut vastaan! :) No hän aloitti uudessa työssä jonkin aikaa sitten ja minulle jäikin tilille rahaa vähän ylimääräiseen hömpöttelyyn. (Laukusta joskus myöhemmin kun ollaan se minulle hankittu.) Osan rahasta ajattelin laittaa kyllä ihan rahastoon, mutta halusin vähän monipuolistaa meikkipussin sisältöä.

Minulla on Chanelin meikeistä ollut lähinnä huulipunia. On irtopuuteri, yksi luomiväripaletti ja kulmakynä on myös joskus ollut, mutta hukkasin sen. Epäilen esikoisen heittäneen sen vessan roskikseen kun oli jossain vaiheessa aina työntelemässä sormia huulipuniin ja piirtelemässä rajauskynillä lavuaariin kun silmä vältti.


Olen kuullut paljon hyvää merkin meikkivoiteista, joten laitoin sellaisen tilaukseen. Meikinalustusvoiteesta en tiennyt mitään, mutta ajattelinpa kokeilla sitäkin. Kulmakynän jo tosiaan tiesin hyväksi ja vaalein sävy on minulle just sopiva. Olen kovasti kaivannut voidemaista poskipunaa taas meikkilaukkuun, joten sellaisenkin tilasin. Voidemaiset poskipunat ovat aika riittoisia, joten minulla on tahtonut aina mennä ne vanhoiksi ennen kuin olen ehtinyt käyttää ne loppuun. No tällä hetkellä minulla on vain kaksi poskipunaa tämän uuden lisäksi, joten toivottavasti tämä tulee kulutettua loppuun asti. Jotain näytteitä sain myös mukaan.

En ole vielä ehtinyt kokeilla mitään. Eilen illalla olin niin väsynyt, että nukahdin meikit kasvoilla sohvalle. Aamulla mies totesi, että sullahan on tähän päivään meikit valmiina, ei ole mennyt miksikään. Miehet.. :D

xo

Loiskis läiskis lätäköissä

Hupsista.. niin ne kuukaudet vierähtävät! Mennyt kesä oli ihana. Pitkä ja lämmin. Päivät vietettiin puistoissa ja lounaat syötiin lähes joka päivä ulkona.

Aikaa ei ole tullut elämään lisää, päin vastoin. Mun omaa aikaa on iltaisin ne hetket, jotka lasten nukkumaan menon jälkeen jaksan hereillä sinnitellä. Kahden touhukkaan pikkupojan kanssa riittää tohinaa. Vaikka kirjoitella tänne ehtisinkin, kuvia en oikein ole muistanut ottaa. Ja mitäpä on blogi ilman kuvia. No ajattelin laskea rimaa ja julkaista välillä kännykkäkuvia, kun kovasti blogia olen kaivannut.

Tänään me vietetään kotipäivää. Ohjelmaan kuuluu junaradalla leikkimistä (meillä nyt "se" juttu), ehkä vähän siivoamista ja toivottavasti ehditään leipoa. Kun kesällä ei varmasti olla yhtään päivää täysin sisällä jaksettu olla, olen antanut meille luvan ottaa vähän rennommin ja ulkoilla fiiliksen mukaan.. no sen säänkin. Täällä sataa paljon, mutta ei ole kait ihan niin kylmää kuin mitä Suomessa on ollut.


Laitoin muuten kerralla sadevaatetilanteen kuntoon ja tilasin Huntersilta ihanat, viininpunaiset kumisaappaat (niitä saa nyt sellaista kapeammalla varrella) ja Odd Mollyn sadetakin. Että päästään me sateellakin ulos jos vain viitsitään lähteä.


Myös nuoremmalle tilasin kengät kun sillä on yhtä äkkiä jalka kasvanut ihan hirveästi.

Täällä muuten jo keväällä ihmettelin sitä, ettei lapsia pueta kovin säänmukaisesti. Kylmällä sadeilmalla näkyy pikkutaaperoita vaunuissa sukkahousuissa ja pikkukengissä ilman mitään sadesuojaa, hanskoja tms. Välikausipukuja en ole nähnyt kenelläkään, vaan puistoissa ollaan farkuissa (tytöt usein leggareissa kylmälläkin), ehkä niissä kumppareissa, jos hyvin sattuu ja takeissa.

Tai sitten ei olla. Viime keväänä olimme joka aamu puistossa ja harvoin siellä muita näkyi, ellei sää ollut erityisen hyvä. Mulla on kyllä lapsille kurikset ja muut, mutta täytyy myöntää, että välikausipukua ollaan taidettu tänä syksynä käyttää vain pari kertaa kun ollaan lähdetty jonnekin metsään ulkoilemaan. Ehkä maalla ollaan järkevämpiä, mutta täällä Lontoossa näin.

Nuoremmainen heräsi juuri päikkäreiltä, joten me aletaan leipomispuuhiin! Mukavaa syyspäivää! xo
Professional Blog Designs by pipdig