Place for everything

Otsikon mukaisesta tilanteesta olemme vielä aika kaukana. Mutta uskon vakaasti, että kodin järjestyksen ylläpitoa helpottaa, jos kaikelle on oma paikkansa. Laiskuuttahan ei pysty korjata millään, paitsi omaa asennetta muuttamalla. Tällä viittaan siihen, että kaikelle löytyy kyllä paikka, mutta aina ei jaksa tai viitsi tavaroita paikoilleen viedä. Tässä meillä molemmilla, miehelläni ja minulla, on vielä parantamisen varaa.

Nyt uudessa kodissa olemme halunneet kiinnittää  huomiota järjestyksen ylläpidon helppouteen. Kaikelle pyritään löytämään se oma paikka. Lapsiperheessä tavaraa on kuitenkin aina jonkin verran, joten kovin minimalistiksi on vaikeaa alkaa. Myös jätteelle ja sen kierrättämiselle täytyy olla helppo ja toimiva järjestelmä.


Miksipä säilyttimet eivät voisi olla kauniita, kun niitä kuitenkin tarvitaan? Kierrätykseen menevät lehdet ja paperit ovat meillä Everyday Designin kauniissa ja käytännöllisessä telineessä.

Juuttikassin saa telineestä ihan vain nostamalla ja siinä on helppoa viedä lehdet kierrätyspisteelle. Kasseja ja metallirunkoja saa erivärisinä. Meidän värimaailmaamme valkoinen ja luonnonbeige yhdistelmä sopi parhaiten.


Puille päädyimme hankkimaan Showroom Finlandin Mixrack säilyttimen, jonka alle olen sujauttanut Ikean leikkuulaudan suojaamaan lattiaa.



Meidän telineemme on kokoa L ja tämäkin kokonsa puolesta sopisi vaikkapa lehtien säilytykseen.

Meillä lukulehdet on kuitenkin asetettu kätevästi sohvan viereen Artekin Kanto telineeseen. Näin ne ovat siellä, missä niitä luetaankin. Puuteline on tietysti takan vieressä ja kierrätyslehtien teline keittiön saarekkeella, missä posti yleensä käsitellään ja aamulehti luetaan.


Tällaisilla pieniltä tuntuvilla asioilla saa kodin toimivuutta parannettua aika paljonkin. Huomaan itse suuren eron verrattuna entiseen asuntoon, jossa säilytystä ja kierrätystä ei oltu ihan niin tarkasti mietitty ja tilanpuutten vuoksi organisoitu.

Rakastan hyvää ja kaunista, toimivaa muotoilua. Onneksi nykyään kodin säilyttimistä löytyy katseenkestäviä vaihtoehtoja kaaoksen taltuttamiseen.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Professional Blog Designs by pipdig