Shopping list

Nyt on taas se aika, jolloin kaupunki on täynnä keltaisia kasseja ja suusta suuhun kulkeutuvia tarinoita ryysiksestä, kyynärpäitään käyttävistä, keski-ikäisistä rouvista ja huippulöydöistä.

Minulle ei tulisi mieleenkään lähteä Hulluille Päiville vaunujen kanssa onneani yrittämään, mutta keltaisen kuvaston kyllä läpi selasin ja aamulla tilauksen verkkoon naputtelin.


Ted Baker on yksi lempimerkeistäni, jonka suloisen naiselliset vaatteet ja asusteet jaksavat ihastuttaa.  Rusettikorusarjasta tarjolla oli vaaleanpunainen ja musta vaihtoehto. Päädyin vaaleanpunaiseen ihan sen vuoksi, että ajattelin niille tulevan enemmän käyttöä - mustat rusetit kun olisivat jotenkin huomiota herättävämpiä, vaikka varsinkin tuossa rannekorussa kauniilta näyttivätkin. Kaulakorun jätin tilaamatta, kun en halua nyt ihan rusettilinjalle lähteä.

Methodin puhdistusaineet ovat minulle jenkkivlogien kautta tuttuja ja nyt huomasin niitä Suomestakin löytyvän. Ovat ilmeisesti tosi hellävaraisia ja luonnonmukaisia, mikä on pikkulapsiperheessä plussaa. Miehenkin tarpeita ajattelin. Noille kahdelle pienemmälle piipertäjälle ei sen sijaan kuvastosta oikein mitään löytynyt.

Oikein stressitön Hullut Päivät kokemus siis täällä! Sokoksen 3+1 päivien paketin noudin puolestaan pakettiautomaatista eilen. Sieltä kuoriutui ihonhoitotuotteita, jotka testailen tässä rauhassa ja kirjoitan tietysti arviot tänne blogin puolellekin. Mainittakoon nyt, että hankin elämäni ensimmäisen "ryppyvoiteen". Huhhuh! Tästäkö se vanhuus sitten alkaa.. :D

Ihanaa keskiviikkoa!
xo

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Professional Blog Designs by pipdig