Keittiö

Meidän keittiö on aika tumman sävyinen. Siinä on sekä tumman pähkinäpuun värisiä kaappeja, että muutama valkoinen kaapinovi. Seinälaatat ovat siniset, lattia vaaleaa harmaata. Projekti, jonka aloitin jo ennen joulua saatiin juuri ja juuri päätökseen ennen vauvan tuloa. Pitkään se kesti, mutta lopputulokseen ollaan tyytyväisiä.

Tummahakon keittiön teki turhan raskaaksi ruokailukalusto, jossa kalusteiden maalatut osat olivat sellaiset murretun vihreät ja tasot olivat kellertäväksi lakattua puuta. Kalusto itsessään on koivua, eikä mitään pinnoitemateriaalia, joten halusimme lähteä sitä kunnostamaan.

Suunnitelma muuttui matkan varrella. Aluksi ajattelimme maalattujen osien tulevan valkoiseksi ja tasoille suunnittelimme harmaata pintaa. Kun hioimme tasoja, mielemme muuttui ja halusimme vain vetää ne valkoiseksi sävytetyllä vahalla. Maali oli jokin kiiltävä perusvalkoinen ja pöytävaha on Osmocolorin.


Vaikka olemmekin lopputulokseen enemmän kuin tyytyväisiä, en voi suositella työn tekemistä itse. Sen verran aikaa ja työtä vaativa projekti tämä oli. Suosiolla kannattaa viedä ammattilaisen hiottavaksi ja maalattavaksi, ellei itse ihan harrastuspohjalta halua tehdä.

Bonuksena tuli muuten se, että tuo Stokken Tripp Trapp sopii loistavasti yhteen kalustomme kanssa. Yksi tuolista siirrettiin eteiseen ja näin syöttötuolikin pääsi pöydän ääreen. Valaisinkin pääsi vaihtoon, vaikka entinenkin ihan laadukas oli. Nykyinen löytyi ja löytyy edelleen Ikeasta.

Mitä vauva tarvitsee

Vauvamme on nyt 3 kuukautta ja olen saanut hyvää tuntumaa siitä, mikä on ollut tarpeellista vauva-arjessa ja mikä ei. Nämä asiat ovat tietysti vauva ja perhekohtaisia. Pärjätähän aina voi hyvinkin pienellä määrällä vaatteita ja tarvikkeita. Tässäpä omia kokemuksiani, minkä perusteella voi yrittää koota se oma ostoslista vauvalle:

Maidonkerääjät, rintakumit, liivinsuojukset, tutit ja tuttipullot..
Maidonkerääjää käytin oikeastaan vain ensimmäisten viikkojen ajan, jolloin pienikin määrä äidinmaitoa oli osaimetetylle vauvalle tärkeää. En kuitenkaan ehkä enää ostaisi. Rintakumit olivat meille korvaamaton apu imetyksessä kun imuote oli alussa haussa ja rinnat ärtyneet. Kun imuote muuttui paremmaksi ja rinnat tottuivat imetykseen, nämä jäivät tarpeettomaksi. Ostaisin itse uudelleen, mutta näitä vastaan on kait joillakin ihmisillä jotain, joten omaa harkintaa käyttäen.. Liivinsuojukset ovat imettäjille todella tarpeen. Olen käyttänyt sekä kertakäyttöisiä, että pestäviä. Tuttia ei meidän vauva juurikaan ole huolinut eikä rintapumppua ole tarvittu kun korviketta ollaan osittain käytetty. Käsin lypsämällä ollaan pärjätty hyvin. Ostaisin varmasti jos täysimettäisin. Tuttipullot ovat meillä olleet tarpeen ja tulevat varmasti suurimmalle osalle jossain vaiheessa. Niitä tuttiosiahan voi sitten hakkia aina vauvan iän mukaan. Suosittelen ilmaventtiilillä varustettuja "koliikkipulloja", jotka minimoivat ilmavaivat. Aluksi vaikka yksi pullo varmuuden vuoksi varastoon, myöhemmin tarvittaessa voi ostaa lisää.

Pesuamme, rasvat, pesuaineet..
Punkka varmasti jokaiselle vauvalle tarpeellinen. Jos tekisin tämän ostoksen uudelleen, ostaisin heti kerralla isomman ammeen. Me ostettiin se pieni amme Ikeasta ja se alkaa nyt olla turhan pieni 62 senttiselle pojallemme. Meidän vauvalla on paljon tukkaa ja olen pessyt sitä välillä miedolla, vauvoille tarkoitetulla pesuaineella. Vauvan ihoa ei kuitenkaan oikeasti tarvitse rasvata tai pesuaineella pestä ja kun vaippaa vaihtaa usein ja pitää vauvan puhtaana/kuivana, ei sinkkivoidetta tai talkkia oikeastaan tarvitse. Olen varmaankin kerran tai kaksi laittanut sinkkivoidetta ja talkkia kokeilin ihan vain kokeilemisen ilosta. En menisi siis etukäteen ostamaan, vaan vasta tarpeeseen. Vauvaöljyä olen joskus käyttänyt lähinnä vauvahierontaan, mutta en pidä sitäkään mitenkään tarpeellisena ostoksena. Harja on hyvä, jos vauvalla on hiuksia. Kynsisakset on myös pakolliset. Nämähän tulevat äitiyspakkauksessa, jos sen ottaa. Pumpulipuikkoja ja -tyynyjä on hyvä olla varastossa. Me ollaan tykätty käyttää sellaisia pehmeitä paperiliinoja (Lambi), jotka tulevat pahvipakkauksessa. Ne ovat hyviä pikkuisen herkälle iholle.

Niistäjä, lääkkeet..
Niistäjää ja keittosuolaliuosta suosittelen. Kannattaa hankkia jo etukäteen. Vaikka vauvalla ei olisikaan flunssaa, voi vauva olla joskus vähän tukkoinen ja oloa helpottaa huomattavasti kun nenää puhdistaa silloin tällöin. D-vitamiini on tietysti pakollinen ja se Cuplatonkin on ainakin omassa mammapiirissä koettu öiden pelastajaksi alussa, kun masuvaivat vauvoja yleensä vaivaavat. Muita juttuja voi sitten hankkia tarpeen mukaan. Meillä on tarvittu mm. Levolacia, mutta tuon tyyppisten juttujen antamisesta pitää aina konsultoida neuvolaa.

Vaatteet..
Äitiyspakkauksella pääsee jo pitkälle. Sen lisäksi hankkisin vastasyntyneelle lisäksi bodeja ja leveäresorisia legginssejä. Kuminauhavyötäröiset on meillä koettu epämukavaksi ja potkupuvut tuntuvat sisätiloissa usein liian kuumalta. Päällysvaatteet vuodenajan mukaan, sukkia, hanskat ja pari päähinettä. Jonkinlainen väliasu villaa tai fleeceä voi tulla tarpeelliseksi sekä kesällä, että talvella. Kannattaa hankkia ihan varmuuden vuoksi yksi pienempi vaatekerta, jos vauva sattuu syntymään ennenaikaisena. 50-56 senttiset menee siis yleensä ensialkuun ja valmistajien välillä on suuria heittoja kokojen välillä. Eikähän se pieni reiluus vaatteissa vauvaa haittaa. Mukavuus ennen kaikkea.



Vaipat ja muut..
Jos kestovaippailet, kannattaa vaippoja hankkia hyvä määrä varastoon, ettei ihan jatkuvasti tarvitse olla niitä pesemässä. Tavallisia vaippoja käyttäville kannattaa kotiin hankkia yksi newborn vaippapaketti ja katsoa sen jälkeen, tarvitseeko niitä käyttää miten pitkään. Yleensä niistä pienimmistä kasvaa aika nopeaa ulos. Vaippaa kannattaa vaihtaa aina suurempaan kokoon kun vanhaan ei mahdu/tulee jokunen vahinko - siis kakka tai pissa tulee vaipasta yli. Ainakin yksi kankainen vaihtoalusta on hyvä olla kun lähtee liikkeelle ja toinen pehmustettu kotiin. Me olemme kokeneet ne vauvojen puhdistuspyyhkeet myös näppäriksi. Niillä kun voi puhdistaa pyllyn lisäksi kädet, kaulan ja kasvotkin. (kun valitsee jonkin hellävaraisen vaihtoehdon) Varsinaista vaipparoskista emme ole ostaneet, vaan Ikeasta sellaisen 12 litran poljinroskiksen. Sinne mahtuu hyvin päivän vaipat, mitä pidempään niitä ei viitsisikään sisätiloissa säilyttää. Pari pyyhettä riittää. Harsoja meillä on n. 10 kappaletta, mikä on ollut ihan hyvä määrä niin, ettei niitä ole pakko koko ajan olla pesemässä. Pukemiseen ja vaipanvaihtoon on meillä ollut hyvä apu soittopehmolelusta. Vauvan huomio kääntyy toisaalle hieman epämukavasta tapahtumasta kun sen laittaa soimaan.

Nukkuminen..
Meidän poika ei tykännyt äitiyspakkauksessa nukkua, joten häntä on parin perhepetikokeilun jälkeen nukutettu omassa pinnasängyssä. Tarpeellinen kapistus siis. Sängyssä kannattaa olla vähintään säädettävä pohja. Joillekin laskettava etureuna voi tulla tarpeen. Pinnasängyn sivusuoja (en muista miksi tätä kutsutaan) on toistaiseksi ollut tarpeellinen lähinnä koiran vuoksi ja ehkä se vähän rauhoittaa nukkumista nyt kun vauva enemmän ympärilleen katselee. Yksi peitto ja parit lakanat. Tosin ihan viime viikkoina vauva ei ole peittoa enää halunnut. Me olemme joutuneet käyttämään vauvalla ohkaista tyynyä puklausjuttujen takia. Tyynyn käytöstä on ristiriitaisia mielipiteitä, joten kannattaa hankkia tietoa ennenkuin tyynyn ostaa. Sen täytyy kuitenkin olla sellainen ohut vauvatyyny. Jokin unilelu voi olla hyvä. Meidän pikkuinen on tykännyt nukua ihan harsoliina kainalossa. Fleecepeite, makuupussi ja puuvillainen neulepeitto ovat myös olleet meillä ahkerassa käytössä ulkona liikkuessa.

Vaunut..
Me olemme todella pitäneet ostamistamme Brion Smile yhdistelmävaunuista. Hinta-laatusuhde kohtaa aika hyvin. Suoraan runkoon yhdistyvät turvakaukalo ja kova vaunukoppa ovat käteviä. Onpa ratasistuintakin kokeiltu jo erään pikkuvieraan toimesta. Ilmakumirenkaat ovat paras vaihtoehto pomppuisille sorateille. Suosittelen.

Sitterit, leikkikehät, matkasänky, syöttötuoli..
Jonkinlainen pehmeäalustainen leikkikaari on oikeasti tosi hyvä juttu. Vauvojen on hyvä olla lattialla vartalonhallinnan kehittämiseksi. Me ostimme sellaisen keinuvan, musiikkia soittavan sitterin vauvalle. Olen siitä vähän monta mieltä. Vauva jossain välissä rauhottui keinuntaan ja saattoi jopa nukahtaa siihen. Sitterin musiikki on aika ärsyttävää, joten olemme soittaneet siitä lähinnä luonnonääniä ja sydämen sykettä. Joskus oli ihan hyvä juttu, kun tuollaisen tasaisen taustahälyn ansiosta vauva ei niin helposti havahtunut uniltaan. Nykyään vauva siinä mielellään pieniä aikoja istuskelee, mutta harvoimpa keinu tai musiikki on päällä. Meille tuo kyseinen sitteri on kuitenkin ollut ihan korvaamaton koiran vuoksi. Se on sen verran korkea, ettei koira pääse vauvaan käsiksi ja näin ollen olen pystynyt tekemään jotain kotiaskareita vauvan hereillä ollessa ilman, että pitäisi koko ajan olla kärppänä katsomassa koiran tekemisiä. Koirahan siis rakastaa vauvaa, mutta ei aina osaa varoa sitä ja nuolee vähän turhan mielellään kasvoja.. eikä eläimeen voi tietystikään 100% luottaa. Sitteri on siis vähän kyseenalainen. Vauva voi ihan hyvin olla lattialla pehmeän filtin päällä tai leikkialustalla, jos ei kotieläimiä ole. Syöttötuolia ei tarvitse etukäteen ostaa, mutta me hankimme aika nopeasti Stokken Tripp Trapp tuolin new born kaukalolla. Näin vauvan saa mukaan pöydän ääreen ja keittiöön äidin puuhia seurailemaan. Suosittelen, jos budjettiin mahtuu. Ei kuitenkaan mikään välttämätön. Meillä on oma matkasänky, mutta vielä ei olla oikeastaan tarvittu. Vauva on nukkunut reissussa joko vaunukopassa tai yhdessä mummolassa on mummolla matkasänky, jossa vauva on nukkunut. Voi olla hyvä, jos reissaa enemmän. Hotelleissa vauvalle saa yleensä sängyn pientä lisämaksua vastaan.

Muuta..
Hoitopöytä on ollut meillä ihan ehdoton. Tiedän kuitenkin, että monilla se jää lähes täysin käyttämättä. Itse tykkään kuitenkin vaihtaa vaipat omalla paikallaan ja meidän hoitopöydässä on vetolaatikot vauvan tarvikkeille, joten se on kätevä myös säilytyskalusteena. Itkuhälyytin voi tulla tarpeeseen suuremmassa asunnossa/omakotitalossa asuessa, jolloin vauvan voi laittaa ulos tai eri kerrokseen nukkumaan. Hei, niin ja vaunuihin sadesuoja ja hyttysverkko on tarpeellisia. Me ollaan myös todella tykätty Dooky vaunusuojista, joita meillä on kaksi - toinen vaunuihin ja toinen turvakaukaloon. Kantoliinaa me ei olla ostettu tai käytetty kun meidän poika ei niin kovin kantelusta pidä. Kantorepun saimme tuttavilta, mutta sitä ollaan oikeastaan vain kokeiltu, eikä se tuntunut vielä kovin pienelle sopivan. Ehkä nyt voisi kokeilla uudelleen kun poika on jäntevöitynyt. Imetystyyny on kätevä, mutta ei pakollinen. Hellävaraiset ja hajusteettomat pyykin- ja astianpesuaineet on hyvä ottaa käyttöön. Vauva ei alussa tarvitse juurikaan viihdykettä äidin ja isän lisäksi. Hymynaamankuvasta vauvat tykkää ja muutama vauvakirjakin on hyvä olla varastossa. Pimennysverhot makuuhuoneeseen!!

Itselleen kannattaa hankkia kotiin siteitä, särkylääkkeitä, Lansinoh voidetta ja pakkaseen ruokaa, jota on helppo alkuviikkoina lämmitellä.

Siinäpäs ne tärkeimmät.

Vaalean nahan pikapuhdistus

Hyvin nukuttu yö alla. Takana viikon loma Pohjanmaalla maalaismaisemissa. Vauva aamupäiväunilla ja ulkona auringonpaiste. Hetkinen omaa aikaa.

Ajattelin jakaa teidän kanssanne pienen vinkin kun nyt näin blogin ääreen ehdin. Nimittäin vaalean nahan pikapuhdistuksen. Jämäkämpiin tahroihin voit tarvita jonkinlaista nahalle tarkoitettua puhdistusgeeliä, mutta esimerkiksi sormenjäljet lähtevät helposti vauvan iholle tarkoitetuilla, hellävaraisilla puhdistusliinoilla. Itse olen käyttänyt niitä aika ajoin nuden Ted Bakerin lompakkoni putsailuun. Olen toki käsitellyt lompakon myös likaa hylkivällä suoja-aineella.


Liinoiksi valitsisin niitä kaikkein hellävaraisimpia, hajusteettomia. Liinat harvoin ovat niin kosteita, että ne aiheuttaisivat nahalle ongelmia. Kuivaan kuitenkin nahan myös talouspaperilla heti liinalla pyyhkimisen jälkeen.

Aurinkoa ja iloa päivään!

xo

Takkivinkki

Taannoin kerroinkin teille, että olen vailla uutta välikausitakkia. Trench coat oli lähinnä mielessäni. No kyllähän minä takin löysinkin. Itse asiassa kaksi, vaikka olinkin aika epäileväinen kauppojen ollessa pullollaan jo kepeitä kesähepeneitä.

Molemmat takit löysimme Zarasta, mikä sopi paremmin kuin hyvin. Sillä sain oikeastaan kaksi takkia yhden hinnalla. Trenssin lisäksi mukaan lähti tämä takki mustana:


Pitkään pohdiskelin tämän vaalean sävyn ja mustan välillä, mutta tähän elämäntilanteeseen musta on käytännöllisempi. Takista löytyy myös sellainen kunnon punainen sävy, jos jotakuta kiinnostaa. Yritän saada kuvat takeista käytössä myös tänne jossain vaiheissa. Halusin nyt vain teitä vinkata, kun nämä varmasti menevät pian ja kunnon takkeja on tähän aikaa vuodesta aika vaikeaa löytää.

Ja meillä alkaa nyt muuten loma! Mies otti viikon kesälomaa ensi viikolle ja suunnitelmissa on ainakin Pohjanmaan reissu. Ihanaa!

Kaunista perjantaita kaikille!

simply summer

Kesäkuu on siis täällä. Luonto kipuaa juhannukseen mennessä täyteen loistoonsa, jonka jälkeen alkaa se kuumin aika, ainakin jos muutamaan viime vuoteen on uskomista.

Kevään siirtyessä kesään ja vauvan kasvaessa, löytäessä omaa rytmiään, myös itse olen alkanut heräämään - meikkiä eksyy kasvoille yhä useampana päivänä, pukeutumiseen tekee mieli taas panostaa ja kynsiäkin lakataan aina kun ehditään.

Totuus on kuitenkin nyt se, että vaatekaappini kaipaa päivitystä oikein isolla kädellä. Hakusessa on nyt trenssi, mustat balleriinat, koiranlenkitystennarit, yläosia ja housut. Noin niinkuin alkuunsa. Siinäpä sitä ostoslistaa. Vauvan kanssa shoppailu on tosin hieman haastavaa. Netistä olen tilaillut jo jotain juttuja sovitukseen, mutta ei ole nyt natsannut. Takaisin ovat lähteneet. Suunnittelimmekin mieheni kanssa, että minä tarvitsen kunnon shoppailupäivän. Linnottaudumme jonnekin ostoskeskukseen. Mies menee vauvan kanssa kahvilaan istuskelemaan ja minä saan rauhassa katsella kaiken tarvitsemani. Helsingin keskusta tuntuu vielä tällä hetkellä hieman laajaksi alueeksi tehokkaaseen toimintaan. ;)


Haaveissa tällä hetkellä on yksinkertainen, raikas ja käytännöllinen vaatekaappi. Pienen lapsen äidille sopiva, mutta kuitenkin huoliteltu. Paljon on jo vaatteita lähtenyt lahjoituksina toisiin koteihin, uusia mahtuu nyt tilalle.

Niin ja kuvistakin ehkä jo saattaa huomata jotain. Nimittäin hiukset. Synnytyksen jälkeen juoksin kampaajalle hakemaan käytännölliset raidat. Yleisilme jäi kuitenkin sellaiseksi tummanvaaleaksi. Nyt mieli halajaa kunnolla vaaleaa. Takaisin sinne omalle mukavuusalueelleni. Hiukset alkavat olla vuoden takaisesta katastrofista toipuneet, joten eiköhän tämäkin haave saada pian toteutettua.

Ihanaa kesäkuun alkua kaikille!

kuvat: pic1, pic2, pic3, pic4



Professional Blog Designs by pipdig