Synnytyskertomus III

Osa 3 - synnytyssalista perhehuoneeseen

Pitkältä tuntuneen ajan päästä mies ja vauva saapuivat takaisin huoneeseen. Vauva oli jo puettu ja kapaloitu. Näin hänestä vain pikkuruiset kasvot, jotka pilkistivät kapalon ja pipon välistä. Synnytyksen hoitanut kätilö oli hälyytetty johonkin ja huoneeseen tupsahti jälleen uusi hoitaja, joka tiedusteli, mitä haluaisimme syödä. Meille tuotiin huoneeseen leipää, jogurttia ja kahvia. En ollut syönyt sitten lauantain mitään (sairaalan mehukeiton lisäksi, jonka senkin pariin otteeseen oksensin kipeiden supistusten aikana pois), mutta voin sen verran huonosti, etten pystynyt hyvin paljoa syömään. Ruokailun jälkeen minulta kysyttiin, haluaisinko suihkuun. Voin hieman huonosti, mutta halusin kuitenkin yrittää. Istumaan kätilön avulla noustessani alkoi maailma heittämään häränpyllyä ja totesimme minun olevan liian heikossa kunnossa suihkuun.



Niinpä hoitaja ja mieheni kärräsivät minut paareilla huoneeseemme. Olimme toivoneet perhehuonetta ja sen onneksi saimme. Olimme aluksi ajatelleet, ettemme perhehuonetta pyytäisi. Että mies menisi kotiin nukkumaan ja olisi päivät minun kanssani. Muutimme sairaalassa kuitenkin mielemme ja onneksi huone tosiaan järjestyi. Yöt olisivat olleet aika rankkoja ilman mieheni tukea. Loppupäivästä minulla on hieman hatarat muistikuvat. Olin huonossa kunnossa, joten lepäilin. Vauvalle hörppyytettiin luovutettua maitoa, mutta taisin saada hänet jossain vaiheessa myös rinnalle. Vessareissullakin kävin avustettuna. Oikea jalkani meni synnytyksessä jotenkin pökkelöksi ja kävely oli vaikeaa. Muista kivuista puhumattakaan.

Perhehuoneajasta on ristiriitaisia tunnelmia. Ruoka oli hyvää ja minusta oli ihanaa kun mies oli siellä tukena ja turvana. Olin siis laitoksella maanantaista perjantaihin. Ajatus siitä, että laitoksella saisi levättyä on minun kokemukseni mukaan täysin väärä. Olin niin uskomattoman väsynyt koko ajan ja kotiin tulo tuntui taivaalliselta. Perhehuoneessa toki on se toiminta-ajatus, että apua ei niinkään sinne tarjota, vaan sitä saa tarvittaessa pyytää.

Vauvaa tarkkailtiin pari ensimmäistä päivää synnytyksen vuoksi, mutta kaikki näytti olevan hyvin. Ainoa asia, mikä ei alkanut sujumaan, oli imetys. Yhtenäkin yönä meillä oli yhdestä aamu kuuteen yöhoitaja yrittämässä kaiken maailman vippaskonsteja, että vauva saataisiin imemään. Koska vauva ei saanut tarpeeksi ravintoa, alkoi hän kellastumaan ja paino laskemaan. Olimme toivoneet nopeaa kotiutumista, mutta vauvan tilanteen ja minun heikohkon kunnon vuoksi se ei ollut siis mahdollista.  Lääkäri ei halunnut päästää meitä vielä torstaina kotiin. Paino laskikin loppujen lopuksi liikaa syntymäpainoon verrattuna ja meille tarjottiin vihdoin ja viimein lisämaitovaihtoehtoa. Meille tärkeintä oli vauvan hyvinvointi ja otimme tuon mahdollisuuden mielellämme vastaan. Kun vauva sai nyt tarpeeksi ravintoa ja meille sattui yksi topakka hoitaja, jonka imetysohjaus osui kohdilleen, alkoi imetyskin sujua. Vauvan paino saatiin vihdoin ja viimein nousuun ja meidät kotiutettiin perjantaina.


Jälkikäteen olisin ehkä toivonut, että tuo lisämaitovaihtoehto olisi otettu esiin hieman aikaisemmin. Rintakumi imetyksen apuvälineenä oli ja on edelleen yksi tekijöistä, millä imetys alkoi onnistumaan, joten se olisi voinut tulla myös hieman aiemmin apuun. Toisaalta kyllä ymmärrän, että "luonnollista imetystä" yritetään mielellään ensin. Vauvan pitämistä nälässä en voi oikein kyllä ymmärtää ja vaihtuvien hoitajien erilaiset neuvot ja ohjeet sekoittivat meidän ensikertalaisten päät aika tehokkaasti. Synnytystä hoitaneet kätilöt olivat kaikki mukavia ja suurin osa osaston hoitajistakin. Tosin yksi hoitaja aina kommentoi hieman negatiiviseen sävyyn kun mieheni joutui pari kertaa päivässä käydä pissittämässä koiraa kotona. Perhehuoneesta kun ei ilmeisesti mielellään saisi juuri poistua.

Kaiken kaikkiaan olin perjantaina jo todella valmis lähtemään kotiin. Edelleenkään en saanut enkä pystynyt lainkaan istua. Hatarasti vähän kävellä, lähinnä vain maata. Olin mieheni avun varassa lähes täysin ensimmäiset päivät kotona. Söin kahta kipulääkettä ristiin neljän tunnin välein ja olin kipeä. Nyt kolmen viikon päästä synnytyksestä voin jo huomattavasti paremmin. Olemme jo käyneet mieheni ja koiran kanssa kärrylenkeillä päivisin. Voin jo istua jonkin aikaa pehmeällä sohvalla, kovalla penkillä ei tee mieli vielä istuskella.  Jaksan joka päivä vähän enemmän, vaikka rehellisyyden nimessä täytyy sanoa, että yövalvomiset vaikuttavat minuun huomattavasti kuvitelmiani enemmän. Elämä alkaa siis voittaa, vaikka miehen töihin paluu tänään herättikin hieman pelkoa.

Tänään pikkuinen on nyt kolme viikkoa. Ihana ja suloinen. Syö suunnilleen kolmen tunnin välein, tykkää vaunulenkeistä, eikä hätkähdä koiramme haukkumista. Nyt sitten alkaa arki ja yritykset jonkinlaisen päivärutiinin luomiseksi.

2 kommenttia

  1. En ole ehtinyt kommentoimaan näitä synnytyskertomuksia, mutta mielenkiinnolla ne luin! Kiitos siis niistä! Toivottavasti imetys on alkanut sujua. Se on yllättävän vaikeaa alussa. Mulla vasta tämän toisen kanssa on se onnistunut ongelmitta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Imetys sujuu kyllä hyvin, mutta alku oli tosi vaikeaa. Poika joutuu tosin nyt syömään sitä lisämaitoakin rinnan lisäksi, mutta samapa tuo - kunhan syö ja kasvaa! :)

      Poista

Professional Blog Designs by pipdig