Viime hetken ostoksia

Laskettuun aikaan on vielä viikko jäljellä ja täytyy sanoa, että pieni jännitys on alkanut mieleen hiipimään. Kaikenlaista pientä puuhaa olisi vielä jäljellä, joten en ole kuitenkaan kärsimätön. Muutama tuoli on vielä pöytäryhmästä maalaamatta. Siitä tulee muuten uskomattoman kaunis - en olisi uskonut, että saisimme niin hyvää jälkeä aikaiseksi. Ikkunoita aloin peseskelemään eilen. Aluksi ajattelin vain antaa olla, mutta ihanat aurinkokelit paljastivat karun, pölyisen totuuden. Vauvan myötä on varmasti vieraitakin keväällä odotettavissa, joten yritän hoitaa nämä pakolliset, suuremmat siivoukset alta pois. Eteisen matto pitäisi pestä, parveke laittaa kuntoon ja kaappeja raivata.. On neuvolaa, mammaryhmän tapaamista ja hammaslääkäriä. Joten enköhän saa aikani ihan hyvin kulumaan.

Dookyn vaunusuojan lisäksi laitoin tilaukseen vatsan tukivyön synnytyksen jälkeistä palautumista helpottamaan. Olin kahden vaiheilla Belly Banditin ja Carriwellin tukivyön välillä, mutta päädyin jälkimmäiseen lähinnä puolet halvemman hinnan vuoksi. Nyt jännitän, ehtiikö vyö perille ennen sairaalaan lähtöä. Käsittääkseni kun vyön käyttäminen olisi hyvä aloittaa aika pian synnytyksen jälkeen. Tosi hyviä kokemuksia ihmisillä on ollut noista palautumisvöistä, joten odotan innolla kokeilua. Raportoin varmasti teillekin sitten kokemuksistani.



No tunnustettakoon vielä se viimeinen tempaus, eli päiväpeitteen tilaus - vaaleanpunaisen päiväpeitteen tilaus. Ellokselta tuli -50% alelappunen ilmaisine toimituksineen ja hyvine lakanatarjouksineen, joten täytyihän siihen tarttua nyt, kun uudesta sängystä peite puuttuu. Nyt jännityksellä odottelen, vastaako nettikuvien sävy todellisuutta ja sopiiko valitsemani väri turkoosin seinän pariksi toivomallani tavalla. Kuvissa sävy näyttää mielestäni kauniin raikkaalta ja neutraaleihin sävyihin helposti yhdisteltävältä. Mieheltäkin sain ostokseen siunauksen - molemmat pidämme myös väreistä, eikä haluttu lähteä valkoiselle linjalle edellisen peiton ollessa se perusvalkoinen. Myös hiekan sävynen peite oli mielestäni kaunis, mutta ehkä vähän tylsä vaihtoehto. No siihen varmasti vaaleanpunainen vaihtuu, jos kokonaisuus ei toimi niinkuin ajattelisin.

Huh, siinäpä ne - confessions of a shopaholic! Aurinkoista alkuviikkoa kaikille!

2 kommenttia

  1. hei,

    Kaunis päiväpeitto :)

    Sinulle on blogissani haaste, käythän kurkkaamassa: http://www.inspiremesunday.blogspot.ae :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta! Enhdinkin sen jo tekemään! xo

      Poista

Professional Blog Designs by pipdig