Princess shoes

Häihin on aikaa enää reilu kuukausi ja suunnittelu alkaa olla monessa suhteessa hyvällä mallilla. Toisaalta taas esimerkiksi hääjuhlan ohjelma on vielä hyvin avoin.

Hääkenkien metsästys oli pitkä ja vaikea prosessi. Jossain vaiheissa mietin jo pinkkien tai kultaisten kenkien ostamista, mutta onneksi löysin itseäni miellyttävät kengät pitkällisen etsinnän tuloksena. Kengät tilasin nettikaupasta Footway.fi, kun kauppojen valikoima morsiuskenkien osalta oli aika suppea.


Jonkinlainen pussukka meikeille ja muulle tarpeelliselle oli hakusessa, mutta siihen en halunnut laittaa juuri lainkaan rahaa. Mietin jopa ompelevani sen itse, mutta sitten eräällä kauppareissulla silmäni iskeentyivät aletangossa roikkuvaan, valkoiseen laukkuun ja nappasin sen sitten mukaan. Voi olla, että tuunaan itse laukkua vähän jollain tavoin, mutta se jää nähtäväksi.


Essien Ballet slippers kynsilakka tulee olemaan kynsissä häissä, meikin taidan päätyä teettämään. Myös kampauksen käyn teettämässä ammattilaisella.

Mutta nyt perjantaisiivouksen pariin! Mukavaa viikonloppua. xo

*
I had hard time finding bridal shoes for our wedding. I think I should have started my search much earlier because summer brides had perhaps got the best ones already. Finally I found a pair I liked from online store called Footway. I love tho bow detailing and the sparkles. I got also the bag already and the nail polish I am going to use (Essie Ballet slippers). I will get my makeup and hair professionally made. 

Our wedding is only one month away and we still have lot to do. I hope this last month isn't going to be too stressful.

But now, I will get into my Friday cleaning. Have a happy weekend! xo

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Professional Blog Designs by pipdig