Hääsuunnittelun apuvälineet

Lupailin jo eiliseksi postausta häiden suunnittelun apuvälineistäni. Muut puuhat veivät kuitenkin mennessään, eikä illalla enää jaksanut. Mutta tässäpä se nyt tulee.

Oma hääkansioni on rakennettu täysin käytännöllisin perustein - en ole sitä esimerkiksi koristellut. Kansioon olen koonnut kaikenlaista tärkeää ja vähemmän tärkeää. Asioita, joita pitää hoitaa. Asioita, joita pitää muistaa. Ideoita harkintaan.


Kansion aihealueet ovat lisääntyneet suunnittelun edetessä ja puuttuupa siitä vielä muutama kohta, kuten kukat ja hääpaikan koristeet. Tällä hetkellä kansiossa on seuraavat osiot: TO DO lists, vihkitoimitus, kirkko, budjetti, hääohjelma, vieraat, menu, kutsut, hiukset ja meikki.


En ole koskaan ollut esimerkiksi kaasona, joten häiden suunnittelu tuntui aluksi aika tuntemattomalta alueelta, johon oli vaikeaa päästä kiinni. Avuksi tulostelin netistä ja leikkelin häälehdistä erilaisia TO DO listoja, joiden pohjalta häiden suunnittelua on helppoa alkaa rakentaa. Minulla on ollut loppujen lopuksi kolme eri listaa, joista kaksi olen tulostanut netistä ja kolmannen leikannut häälehdestä. Listoja olen käyttänyt soveltuvin osin - kaikki kohdat eivät tuntuneet tarpeelliselta häissämme. Netistä tulostamani listat löytyvät naimakaupat.com ja morsiuspari.fi sivustoilta.


Vihkitoimitukselle ja kirkosta saamillemme papereille löytyvät kansiosta omat kohtansa. Sieltä löytyy myös vihkitoimituksen kaava, lista virsistä, joita olemme toimitukseen ajatelleet jne.

Varsinaista budjettia emme ole häillemme asettaneet, mutta olen säännöllisen epäsäännöllisesti kirjannut ylös erilaisia maksettuja kulueriä ihan vain mielenkiinnon vuoksi. Myös eri pitopalvelujen tarjouksia, menu vaihtoehtoja ja eri puolelta kokoamani hääohjelma/leikki-ideoita löytyy kansiosta. Näiden lisäksi tietysti vieraslista ja kutsujen pohja on kansiossa.


Tämän kansion lisäksi olemme siirtäneet osan suunnittelusta nettiin. Siellä on mm. meidän molempien muokattavissa oleva, päivittyvä vieraslista. Listaan lisätään tulijoita sitä mukaan kun heitä ilmoittautuu. Hääinfomme on myös netissä - omat hääsivut ovat todella kätevä tapa pitää vieraat ajantasalla ja tarjota heille mahdollisimman paljon tietoa tulevasta tapahtumasta. Kirjastosta saamani muistikirja toimii lentävien asioiden muistiona. Puhelimessa puhutut asiat pyrin kirjaamaan heti samalla ylös - ne kun tuppaavat osin unohtumaan, jos niitä en muistiin laita.

Häiden suunnittelu on ollut mielenkiintoinen ja välillä haastavakin projekti. Missään vaiheessa en ole (vielä) kokenut stressiä suunnittelusta, vaikka pitopalvelun etsiminen alkoikin jo pitkittyessään hieman ahdistamaan. Uskon kuitenkin, että häiden lähestyessä pientä jännitystä ja tehtävien kasautumista voi vielä ilmaantua. Toivottavasti nämä loppumetrit jaksetaan hyvillä mielin ja ilman suurempia kommelluksia!

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Professional Blog Designs by pipdig