Wise up!

Reilut puolitoista vuotta sitten koin olleeni täysin selvinnyt edellisestä ihmissuhteestani, enkä enää hellinyt ajauksia loppuelämästä ilman miestä. Olin toki jo tähän mennessä käynyt treffeillä, mutta olin vähän tuuliajolla - en oikein tiennyt mitä halusin.

Tuolloin, puolitoista vuotta sitten minulle alkoi hahmottua suuntaviivat, joiden mukaan elämääni haluaisin rakentaa. Ne suuntaviivat eivät hahmottuneet helposti, vaan prosessi vei useampia itsetutkiskelun vuosia. Hämmästyksekseni huomasin, että pohjimmiltani halusin elämältäni aivan toisenlaisia asioita, mitä olin tuohon mennessä ajatellut.

Katsoin sattumalta YouTubesta videon (divorce ja meeting Mr. right), jossa nainen kertoi edellisestä huonosta parisuhteestaan ja matkastaan uuteen avioliittoon, lapsiin ja perheeseen. Painoin sydämeeni hänen sanansa siitä, miten eron jälkeen hän päätti viisastua menneestä ja valita paremmin. Tämä asia, valinta, ei varmastikaan resonoi monien ajatuksia rakkaudesta. Usein kait ajatuksissa rakastutaan päätäpahkaa, jonka jälkeen aletaan katsomaan, saisiko suhteesta jotain pysyvämpää rakenneltua. Tämä nainen kertoi kuitenkin videolla siitä, miten hän oli päättänyt omat rajansa - rajat noudevat oman sydämen syvimmistä toiveista, eivät laskelmoiden tai (loukatusta) egosta - ja sen jälkeen tutustunut miehiin noiden rajojen sisäpuolella. Näin päätin itsekin tuolloin toimia; nyt kun olin uskaltanut omat sisimmät toiveeni pintaan tuoda.

Minun toiveeni miestä kohtaan eivät liittyneet ulkonäköön, pituuteen, hiusten tai silmien väriin. Ei autoon, asuntoon tai taloudelliseen asemaan. Halusin miehen, jonka tavoitteet, arvot ja toiveet olisi omiani tukevat ja samansuuntaiset. En vain tuntenut ketään sellaista miestä, joka vastasi näitä toiveita. En kokenut tuolloin tai edelleenkään, että haluamani asiat ovat välttämättä tämän yhteiskunnan valtavirtaa, mutta päätin pitää niistä kiinni. Jos jotain olen tästä elämästä oppinut, se on se, että omaa sydäntä tulee seurata.

Nuoremmilla ihmisillä opiskeluiden kautta tarjoutuu hyvä viiteryhmä tavata ihmisiä, kun taas joillakin on onni olla työpaikassa, jossa on mahdollista tulevaisuuden kumppani tavata. Mitä tekevät sitten kolmenkympin molemmilla puolilla olevat miehet ja naiset, jotka eivät enää opiskele, joiden työpaikalla tai harrastukssa ei kumppaniin ole törmännyt ja joidenka kaveripiiristäkään ei sitä oikeaa ole löytänyt. No nykyään, yhä useampi ihminen tutustuu netissä. Kuulin useammankin ihmisen kaveripiiristäni tutustunut nettideittailun ihmeelliseen maailmaan, joten uskaltauduin itsekin tuota kokeilemaan.

Kirjoittelin monen mukavan miehen kanssa. Kerroin suoraan omista toiveistani ja haaveistani, en pelaillut pelejä. Pyrin selvittämään miesten elämää, luonnetta, toiveita ja asenteita mahdollisimman laajasti. Eräs jenkkiläinen pastori kertoi naisille suunnatulla luoennollaan, että soittakaa naiset vaikka miehen perheelle tai menkää työkavereita haastattelemaan kun valitsette kumppania. Ehkä tuo voi mennä liian pitkälle, mutta ajatuksena on se, että kumppaninvalinnassa (loppuelämäksi) saa oikeasti olla tarkka. Halusin tietää miehistä mahdollisimman paljon, ennen kuin suostuin keskustelemaankaan tapaamisesta ja lopetin lyhyeen niiden miesten kanssa juttelun, jotka eivät tuntuneet oikeilta omiin toiveisiini ja tavoitteisiini peilaten. Siinä vaiheessa, kun aloin olla henkisesti valmis tapaamaan ihmisiä, minulla oli noin viisi miestä valittuna tapaamisehdokkaiksi. Noiden kanssa olin jo kirjoitellut pidempään ja varmistunut siitä, että siellä toisessa päässä on ihan kunnollinen, fiksu tyyppi. Kävin ensimmäisen ihmisen kanssa treffeillä ja niistä jäi ihan hyvä fiilis. Kahviteltiin ja juteltiin - mietittiin, että ehkä voisi tavata uudelleenkin. Toisen ihmisen kanssa sovitut treffit olivat hieman tapahtumarikkaammat. Ja niiltä löytyikin se oikea. Rakas, tuleva mieheni.

Miksi tästä teille kirjoittelin? No ensinnäkin omalta osaltani halusin vähentää sitä ennakkoluuloa, joka monella on koskien nettideittailua. Toiseksi haluaisin rohkaista ihmisiä. Rohkaista unelmoimaan ja uskaltamaan rakentaa omannäköistä elämää.

Ja kolmanneksi etenkin toisella kierroksella olevia kehottaisin viisastumaan - tekemään kaiken paremmin ja näkemään uuden suhteen uutena mahdollisuutena. Olla toistamatta samoja virheitä uudelleen. Opetella tuntemaan itsensä ja oma sydämensä rehellisesti - ja näkemään omien toiveiden ja unelmien kauneuden. Asettamaan omat rajat, tavoitteet ja toiveet sydämestä käsin, olemaan avoin ja rohkea kertoessa noista asioista muille. Tietämään sen, että olet sen oikean ihmisen arvoinen - omien unelmiesi arvoinen. Jos haluat matkustaa ja elää matkalaukkuelämää loppuikäsi, kerro se. Jos haluat olla kotirouva seitsenhenkisessä perheessä, kerro se. Jos haluat perustaa löytökodin eläimille, kerro se. Jos et halua lapsia, vaan urakeskeisen elämän, kerro se. Sinulla on oikeus unelmiisi ja mahdollisuus valita elämän matkalle kumppani, jonka tukeen voit luottaa! Wise up!

2 kommenttia

  1. Hieno kirjoitus ja ihanaa että rohkaistuit sen kirjoittamaan :) Olen itsekin löytänyt kumppanini nettideittailun kautta ja mielestäni se on nykyaikana ihan oivallisen hyvä tapa löytää uusia ihmisiä. Minäkään en taatusti tätä omaani olisi muuten löytänytkään kun kuitenkin olemme eri puolilta Suomea kotoisin. En itse viihdy ravintoloissa niin sekin oli poissuljettu vaihtoehto :)

    VastaaPoista
  2. Susu: Kiva kuulla, että muutkin ovat oman kullan sitä kautta löytäneet!!

    No siinäpä se.. en ole enää vuosikausiin tuntenut ravintoloita ja yökerhoja omaksi jutukseni, joten sen oikean tapaaminen muutoin kun satumaisesti törmäämällä häneen olisi kait ollut ainoa vaihtoehto. :) Mutta joo.. tosi moni ystäväni on tunnustanut, kun olen omasta nettideittikokemuksestani kertonut, kokeilleensa samaa. Että yleisempää se varmasti on kuin luullaan, mutta vielä siinä jokin asia kait hieman nolottaa. :) Vaikka syytä ei todellakaan olisi!! xo

    VastaaPoista

Professional Blog Designs by pipdig