Operaatio Joulunlapsi

Tänään halusin jakaa teidän kanssanne helpon ja hauskan tavan auttaa ja tuottaa iloa. Olen aiemmin jo blogissani kertoillut Joulupuukeräyksestä, jossa vähävaraisten suomalaisperheiden lapsille ostetaan pieni joululahja, joka on iso juttu noille lapsille koska se saattaa olla se ainut lahja, jonka he tuona jouluna tulevat saamaan. Suomessa monella perheillä on hätä, mutta Euroopan köyhimmät perheet ja lapset löytyvät jostain muualta..

Haastankin lukijani mukaan kokoamaan Joulunlapsi paketteja Romanian lapsille vietäväksi. Keräys toimii kristillisellä pohjalla ja paketin mukana toimitetaan lapsille myös pieni vihkonen, jossa heille kerrotaan joulun sanomasta, Jeesuksen syntymästä.
"Patmos Lähetyssäätiö tekee avustustyötä viidellä maanosalla, mutta ei tahdo unohtaa Euroopan köyhimpiä lapsia, jotka asuvat Romanian kylissä ja Moldovan lastenlaitoksissa. Operaatio Joulun Lapsi –keräys tavoittaa tuhansia lapsia vuosittain. Olemme vuodesta 1995 lähtien jakaneet joulupaketteja lapsille, joille kukaan toinen ei vie lahjoja."


Itse olen ollut joskus mukana Venäjän reissuilla, joissa joulun alla orpokotilapsille vietiin paketeita. Rahaa on tärkeä lahjoittaa ihmisten auttamiseen, mutta kyllähän sillä itse ostamalla lahjalla tulee aivan toisenlainen tunne auttamisesta ja voin kertoa, että se lapsi siellä toisessa päässä tulee varmasti iloitsemaan tuosta lahjasta.

Pidän tästä keräyksestä, koska ajatuksena on kerätä pakettiin myös tarpeellisia tavaroita. Tarkemmat paketin kokoamisohjeet voitte käydä lukemassa täältä ja jättöpaikat täältä (niitä löytyy todella monelta paikkakunnalta). Yksinkertaistettuna kenkälaatikon kokoiseen pakettiin ostetaan lämmintä vaatetta, koulutarvikkeita ja hygieniatarvikkeita jotain pientä kivaa unohtamatta. Paketiksi käy kenkälaatikko, mutta valmiin pakettiaihion voi käydä hakemassa keräyspisteestä. Käykää kuitenkin tutustumassa ohjeisiin kunnolla ennen sen kokoamista!


Keräyspisteet ovat auki 1.10.-10.11.2013, joten vielä ehtii hyvin mukaan - yksityiset ihmiset ja miksipä ei yrityksetkin!



I wanted to invite the readers of my blog to come and help children in a very poor countries and bring them some Christmas joy. Please read more about Operation Christmas Child:

If you live in US, please read more from here
If you live in UK, please read more from here
If you live in Canada, please read more from here
If you live in Australia, please read more from here

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Professional Blog Designs by pipdig