fun

Vaikka kovasti koetin keskiviikkona itseäni muistutella, unohtui se kamera sittenkin. Kännynäpsäisyillä siis mennään. Illalla suuntasimme Töölöön, Mamma Rosan herkullisten pizzojen äärestä läheiseen keilahalliin. Jokunen hetki on viimeisestä keilauskerrasta vierähtänyt, joten taidot olivat hieman ruosteessa. Keilaus alkoi luistaa ihan kivasti kun löysin sopivan pallon alun kangertelun jälkeen. Hauskaa kuitenkin oli, joten ehdottomasti täytyy käydä lähiaikoina uudelleen!


Olimme varaneet aluksi ajan hohtokeilaukseen, mutta saimme siirrettyä itsemme paikanpäällä tavalliselle puolelle - hohtokeilausalueella musiikki oli vähän turhan kovalla (ja ihmiset vähän turhan humalassa). Kaveriporukalla kannattaa ehkä hohtokeilausta harkita, mutta jos jonkun kanssa kahdestaan keilaamaan suuntaa ja haluaa myös keilaamisen ohessa jutustella, kannattanee suosia tavallista puolta. Kaiken kaikkiaan ihan kivaa tekemistä illalle ihan viikollakin, käykäähän kokeilemassa!



On Wednesday we headed to Töölö. We had tasty pizzas in Mamma Rosa restaurant and after that we went to a bowling hall nearby. It was so much fun and I haven't done bowling in ages! First round went poorly for me because I had a wrong kind of ball. When I found a better ball, I actually was able to win the second round! Yay! :) What a nice, fun way to spend an evening.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Professional Blog Designs by pipdig