rakkaudella, ystävälle

Hei ystäväiset! Reissusta ollaan selvitty ehjin nahoin kotiin.

Halusin postata teille nyt vielä illalla pikaisesti kirjeestä, joka oli perjantaina postiluukkustani napsahtanut, jotta halukkaat ehtivät asiaan reagoida.

Ystävänpäivä on aikaa, jolloin muistellaan rakkaita ystäviä ja läheisiä - lähellä ja kaukana. Osoitetaan arvostusta ja välittämistä. Annetaan aikaa ja muistellaan yhteisiä kokemuksia.

Niitä ystäviä on helppoa muistaa, jotka asuvat lähellä ja elävät mukana jokapäiväisessä arjessa. Ne ystävät, jotka asuvat hieman kauempana, saattavat usein jäädä hieman taka-alalle. Toivottavasti eivät kuitenkaan unohduksiin. Siksi onkin mielestäni hienoa, että ystävänpäivää Suomessa juhlistetaan nimenomaan ystävyyden, ei niinkään romanttisen rakkauden nimissä. Päivä muistuttamassa ystävyyden tärkeydestä!


Posti lähetti siis minulle Ystävyyden aakkoset -postikortteja, joiden lähtökohtana mainitaan ystävyyden pienten, jaettujen hetkien juhlistamisen. Netin kautta lähetettävään korttisarjaan kuuluu valmiita kuvia ja ajatelmia, joista voi valita itselleen ja ystävälleen sopivan, tai voit ladata myös oman kuvan korttiin painettavaksi. Posti sitten lähettää kortin suoraan vastaanottajalle haluamasi terveisten kera. Hinnasto löytyy täältä  ja kortin voi tilata ja suunnitella täällä.

Sain postilta korteille kaveriksi myös suloiset Makeat merkit -postimerkit, jotka on suunnitellut Sini Henttonen. Sini valmistuu taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta.

Ystävänpäiväkortit ja muistamiset tulisi postittaa viimeistään 12.2. Postin ystävänpäiväsivulta löytyy myös muita tarjouksia ja ideoita: http://kampanja.posti.fi/ystavanpaiva



2 kommenttia

  1. Hieno ajatus kyllä noi kortit. Harmi että tän ystävänpäivän oon visusti jumissa Espanjassa, eikä täältä oo kovin halpaa lähettää kortteja kotiin päin... Mutta onneks myös sähköset versiot on olemassa! :)

    VastaaPoista
  2. Linda: Oi, ihanaa! Nauti ihanasta Espanjan lämmöstä:) Netin kautta on hyvä laittaa terveiset ja vaikka Skypen kautta sanoa ne ihan suoraan!

    Näiden kyseisten korttien hinta muuten sisältää postituksen kaikkialle maailmaan;) Mutta kuljetusnopeus ulkomaille on Priority kirjeen.

    VastaaPoista

Professional Blog Designs by pipdig