away from home

Tässä aamukahvia hörppiessäni ajattelin kertoilla teille, kuten aiemmin lupailin, hieman niistä ajoista kun itse muutin pois kotoa ensimmäistä kertaa. Samalla haluan heitellä ilmaan ajatuksia ja vinkkejä niille nuorille, joille tämä asia on jollain tavalla ajankohtainen.

Muutin pois kotoa lukion jälkeen Joensuuhun ammattikorkeakouluun opiskelemaan. Olin siitä onnellisessa asemassa, että sain opiskelupaikan heti, joten välivuotta minun ei tarvinnut pitää. Itse olin monestakin syystä valmis muuttamaan pois kotoa - laskin päiviä muuttoon ja suhtauduin siihen todella innolla. Vaikka muutin aivan eri puolelle Suomea ja vieläpä paikkakunnalle, jossa en tuntenut ketään.

Vuokrasin soluasunnon hyvissä ajoin opiskelija-asuntojen kautta ja muutin asuntoon ennen koulun alkamista. Olin ensimmäinen, joka muutti soluumme, joten sain asustella kuukauden päivät yksin kolmen ihmisen solussa, ennenkuin ketään muutti sinne kanssani.

Nyt jälkeenpäin ajateltuna, lähdin liikkeelle aika vähin eväin. Mukaan otin huonekaluja entisestä huoneestani. Sain kummitädiltäni jotain vanhoja astioita, mummoltani ruokailuvälineet ja isäni kävi ostamassa minulle kahvinkeittimen. Taisin saada myös ruokapöydän ja tuolit mummoltani - käytettyjä tietysti. Äitini oli ostanut minulle ruokapaketin, joka sisälsi kaikkea säilyvää ruokaa, jolla pääsi hyvin alkuun. Kahvinkeittimen ja aterimien lisäksi minulle ei sen kummemmin mitään uutta ostettu. Enpä olisi kait osannut edes mitään vaatiakaan. Ja ihan hyvin noillakin jutuilla alkuun pääsi.

Ensimmäisen soluasuntoni kämppikset olivat ihan mukavia, rauhallisia yliopisto-opiskelijoita. Tulimme ihan hyvin toimeen, eikä mitään suurempaa draamaa syntynyt. Tiedän, että monella omilleen muuttavalla nuorella saattaa tänä päivänä olla aika suuret vaatimukset asumisen tason suhteen, mutta haluaisin huomauttaa, että soluasumisellakin on puolensa. Itse uskon, että ainakin ensimmäisen asunnon on hyvä olla solu, jotta pudotus itsenäisyyteen olisi pehmeämpi. On niistä kämppiksistä kuitenkin seuraa ja parhaimmillaan vertaistukea uudessa elämäntilanteessa. Opiskelija-asunnoissa on usein vuokraan sisällytettynä ainakin vesi - usein myös sähkö, vakuutus ja internet. Näinhän ei ole yksityiseltä vuokrattaessa.

Ensimmäisissä kämppiksissäni minua itseäni hieman häiritsi erilainen siisteyskäsitys ja tiettyihin arkipäivän askareisiin liittyvä ajattelemattomuus. Toinen kämppiksistä ei vienyt koskaan keittiön roskapussia ulos, vaikka hän sitä toki myös käytti. Yleisten tilojen viikkosiivous jäi lähes poikkeuksetta minun harteilleni. Ainoastaan kerran kämppikseni olivat ottaneet asiakseen siivota (minun ollessani matkoilla) yleiset tilat sen vuoden aikana, jona tuossa asunnossa asuin. Yleisesti ottaen minun oli omakotitalossa asuttuani vaikeaa totutella kerrostalon ääniin ja heikohkoon äänieristykseen. Noloja tilanteita aiheutti alakerran tyttö, jonka intiimielämän äänet olivat monesti taustamusiikkia esimerkiksi perheenjäsenteni vierailuille.

Toisena vuotena muutin yhteen ammattikoulua käyvän, juuri 18 vuotta täyttäneen tytön kanssa. Hänen kanssaan asuin noin puoli vuotta - enempää ei olisi oma pääni kestänyt! Olin vuokrannut huoneen solusta yksityisen sektorin kautta. Asunto oli remontoitu vanhaan toimistorakennukseen, jossa seinät olivat pahvia ja ovien alla kymmenen sentin raot. Huoneissa ei siis ollut mitään yksityisyyttä. Tyttö oli tuonut ison vahvistimen huoneeseensa ja kuunteli aamusta iltaan kotona ollessaan musiikkia niin, että seinät hytkyi. Ei puhettakaan, että olisin voinut katsella vaikka telkkaria, tai ainakaan kuulla sitä. Tytöllä oli paljon alaikäisiä kavereita, jotka tietysti sitten juhlivat ja majailivat usein meillä. Hänellä ei ollut tapana ilmoittaa bileistään etukäteen tai kysyä sopiiko ison porukan yöpyminen yleisissä tiloissa minulle. No suksethan siinä menivät ristiin ja muutin yhteen ystäväni kanssa, jonka poikaystävä muutti heidän asunnostaan toiselle paikkakunnalle tekemään töitä.

Näiden lisäksi asuin vielä ennen ulkomaille työharjoitteluun lähtöäni hetkisen yksiössä ja viimeisen vuoden vielä solussa. Joensuussa asuin kaiken kaikkiaan siis viidessä eri asunnossa! Mukaan mahtui vain yksi kämppis from hell, mutta muutoin koen olleeni onnekas - kaikki sujui niin hyvin kun voi odottaa.

Ja sitten niihin vinkkeihin, joita voisin ensimmäisen kerran omilleen muuttavalle antaa:

- muuttoon kannattaa alkaa varautua hyvissä ajoin: mieti, mitä tarvitset ja pyydä noita asioita synttäri- ja joululahjoiksi
- alussa et tarvitse kaikkea, mihin kotonasi olet tottunut - kodin asiat kertyvät sitten ajan kanssa
- useimmalla aikuisella on esimerkiksi keittiötavaroita ja huonekaluja, joita mielellään antaa pois ja laittaa kiertoon: ota vastaan sukulaisten ja perheen lahjoitukset -  ne omat astiasarjat ehtii kerätä myöhemminkin
- kirpparilta saa edullisesti erityisesti mukeja, laseja ja lautasia - itse olen löytänyt kirpparilta verhoja ja mattoja koteihini
- ota yhteyttä opiskelija-asuntoja välittävään tahoon mahdollisimman nopeasti: kaikille ei niitä solujakaan riitä
- vaikka haluatkin asua yksiössä, kannattaa hakemus laittaa varmuuden vuoksi myös opiskelija-asuntojen soluihin. Opiskelija-asunnoillakin saattaa olla yksiöitä, mutta niitä ei ainakaan suuremmissa kaupungeissa ensimmäisen vuoden opiskelijat yleensä saa.
- yritä tutustua kämppiksiisi ja luoda heihin hyvät välit jo alussa. Mitään bestiksiä teistä ei välttämättä tule, mutta sellaiset kohteliaat puhevälit on hyvä luoda, jotta sitten mahdollisissa ongelmatilanteissa kommunikaatio on helpompaa.
- yritä ottaa kämppiksesi huomioon. Älä huudata musiikkia, ilmoita suuremmasta vierailijamäärästä etukäteen, osta ne yhteiset vessapaperit ja tiskiaineet ajoissa omalla vuorollasi ja huolehdi omasta osastasi asunnon siivouksessa. Kämppistä voit ilahduttaa vaikkapa pesemällä joskus hänen astiansa tai vaikkapa leivottuasi/ruokaa tehtyäsi kutsumalla hänet kanssasi syömään.
- valitse valittamisen aiheet. Se, että olet tottunut kotonasi johonkin ei tarkoita sitä, että kaikki ihmiset tekevät asiat samalla tavalla. Toisaalta kämppiksesi ei välttämättä tahallaan ole ilkeä ja jätä jälkiään siivoamatta tai huudata musiikkia yöllä - hän ei välttämättä vain tule ajatelleeksi, että kyseinen toiminta sinua haittaa. Mielestäni niistä oikeista asioista kannattaa ystävällisesti puhella mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jottei asia paisu omassa mielessä liian suureksi - tästä seuraa yleensä sitten hieman suurempi ja asiattomampi purkaus. Jonkin verran erilaisuutta pitää kuitenkin sietää!! Se että sinä peset astiat jokaisen ruokailun jälkeen ja kämppis pesee omansa joka toinen päivä, on vain eri tapa toimia, ei valittamisen aihe.

Tästä aiheesta voisi jatkaa loputtomiin, mutta lopetetaan nyt tähän. Tsemppiä kaikille opiskelunsa alottaneille ja omilleen muuttaneille lukijoilleni:)


5 kommenttia

  1. Musta suomalaiset on aika vaativia asumisensa kanssa ja kämppisten kanssa usein ollaan hieman joustamattomia. Olen kuullut yhtä jos toista juttua soluasunnoista, mutta itse olen asunut n.5 vuotta kimppakämpässä yhden, kahden tai jopa neljän kämppiksen kanssa sekä tyttöjen että poikien. Kaikilla on eri tavat elää ja välillä tietty ei mee tarpeet ihan yksiin (kuten toi sun musakämppis), mutta yhdessä asumisesta oppii paljon sekä suvaitsevaisuudesta, toisten huomioonottamisesta että ihan omasta itsestäänkin. Soluasunnoissa tuntuu vaan usein olevan se (suomalainen) ongelma että mitään ei jaeta kuin pakolla ja kämppikset asuu tavallaan yksin eikä edes yritä pukahtaa heipan lisäksi muuta kämppiksensä kanssa.

    Ei kaikista tietty voi tulla kavereita, mutta itse olen saanut myös hyviä ystäviä entisistä kämppiksistä ja heidän luona ollaan myöhemminkin käyty vieraisilla ja päinvastoin. Eli kannatan tät asumismuotoa :)

    VastaaPoista
  2. Ella B: Itse olen joskus miettinyt, että mistäkähän se suomalainen halu pitää kiinni yksityisyydestä kimppa-asumisessa juontaa juurensa. Ehkä me ollaan vain totuttu liian hyvään suurine omakotitaloineen ja pienine ydinperheineen, joissa ei muita juurikaan tarvitse miettiä.. Mene ja tiedä.

    Olen tosi tyytyväinen, että olen soluasumisen kokenut, enkä nyt aikuisiälläkään pidä sitä täysin poissuljettuna vaihtoehtona. Mielestäni ihminen menettää jotain oleellista, jos ei soluasumista koskaan edes kokeile:)

    Samaa mieltä olen noista asioista, joita soluasuminen opettaa! Ja aika harvassa ne oikeat "hirviökämppikset" ovat. Omallakin kohdalla tämän vaikeimman tapauksen kanssa kyse oli varmaan ikäerosta, elämäntapojen erilaisuudesta ja hänen puoleltaan ehkä myös ajattelemattomuudesta. Ei niinkään kämppiksen ilkeydestä tai pahantahtoisuudesta. Mutta eiköhän tuokin kokemus ollut kokemuksena sekä minulle, että hänelle:)

    VastaaPoista
  3. .. pakko vielä jatkaa tuosta jakamisesta!! Ensimmäisessä solussa jaoimme yhden kämppiksen kanssa juuri tiskiaineet ja vessapaperit, kun taas kolmas kämppis halusi ostaa omat:D Meitä on moneksi:)

    VastaaPoista
  4. Itse tuli mietittyä keväällä näitä asioita taas paljon kun tuli 10v siitä kun muutin pois kotoa, 17-vuotiaana lukiolaisena. Asuin kolmisen vuotta kahdessa eri solussa ja sitten melkein pari vuotta kaverin kanssa kaverikämpässä, kaikki Hoasin asuntoja. Nyt en enää muista mutta kai mä joskus laskin etttä asuin yhteensä n. 15 ihmisen kanssa. Pahinta oli vuotta alemmalla samassa lukiossa olleet tytöt, joiden solukämppään muuttamisen piti olla helpotus, mutta siirryttyään lukion tokalle heillä tuli ihme biletysmoodi päälle ja kun vanhemmat asuivat satojen kilometrien päässä niin oli kaikki vapauskin.

    Vaikka omatkin asumiskokemuksia kovin kirjavia ja ei pelkästään hyviä ole, niin silti, tai ehkä juuri siksi, suosittelsiin kyllä soluasumista kaikille. Ja etenkin suosittelisin asumaan itsekseen (siis ei välttämättä yksin) ennen kuin muuttaa seurustelukumppanin kanssa yhteen. On hyvä tulla tietoiseksi omista tavoistaan, toiveistaan jne. ennen kuin pistää hynttyyt yhteen jonkun kanssa, ja muutenkin oppia elämään itsekseen, nukkumaan yksin jne. Tiedän ihan liian monta surullisesti päätynyttä suhdetta, joissa muutettu suoraan vanhempien hoteista yhteen ja sitten muutaman vuoden päästä erotaan kun halutaan itsenäistyä...

    VastaaPoista
  5. Onneli: No sulla on sitten ollut vieläkin enemmän kämppiksiä:) Minulle niitä kertyi siis 8.

    Itsekin halusin tässä painottaa, että ehdottomasti suosittelen kimppa-asumista, mutta ei se aina ole ihan ruusuilla tanssimista. Niinkuin ei ole perheen tai puolisonkaan kanssa asuminen;) Tämän lisäksi kun ne kämppikset eivät ole sitä perhettä, niin niille ei voi asioista ihan samalla tavalla sanoa kuin vaikka poikaystävälle.

    Mutta niin.. kimppa-asuminen antaa hyvän sosiaalisten suhteiden oppitunnin, josta on kyllä hyötyä sitten myöhemmin sen puolisonkin kanssa asuessa.

    VastaaPoista

Professional Blog Designs by pipdig