se on polkka!


No päädyin sitten polkkatukkaan. Se on kuitenkin paras ratkaisu oman värin esiin kasvattamisen kannalta.

to cut or not to cut

Ihan vain pienenä välihuomautuksena edelliseen tekstiin. Tällainen katastrofi se minun hiuskuontaloni tällä hetkellä on:


Latvoja olin aamulla hieman kiharrellut, mutta kampaus muuten aika räjähtänyt sateen ja tuulen jäljiltä. Sävy puolestaan jotain noiden kahden vasemmanpuoleisen kuvan välimaastoa. Pituutta alkaa siis olla jo ihan kivasti, mutta väri ei pysy huonokuntoisessa, vaalennetussa tukassa ja hiusten pinta on käsittelyjen vuoksi sellainen pikkaisen mattainen. Ei terveen kiiltävä. Naurattipa vain kun Pinterestiä selatessani huomasin, että joku oli pinnannut nimikkeellä "perfect hair" sellaisen tukan, joka näytti ihan omaltani ilman mitään laittamista. Että makuja on näköjään monia:D Jonkun kammotus on toisen ihastus ja sitä rataa..

bob or not

Ollaanpa nyt hetki realistisia ja ihan rehellisiä. Useimmathan meistä haluaisivat upeat, pitkät, kiiltävät ja laineikkaat hiukset. Suurin piirtein tällaiset:

News flash! It ain't gonna happen. Ainakaan useimmalle meistä. Noin ihan vain niinkuin perushoidolla ja kasvattamisella.

Harvalla meistä (minun isosiskoni kuuluu noihin muutamaan onnekkaaseen prosenttiin) on sellaista hevosenhännän paksuista ponnaria, jonka omaavilla ne pitkät hiukset näyttävät sellaisilta kuin me muut ne unelmissamme näemme. Unelmatukka vaatii matti meikäläisellä valtavan huolellista hoitoa, joka-aamuista laittamista ja hiustenpidennyksen.

Näin raadolliseen lopputulokseen päädyin tänään auringon ja vaalennuksien kärventävää hiuskuontaloani katsellessa. Alkaahan siinä olla jo pituutta, mutta kunto ei ole hyvä, ei.

Pari päivää olen vähän kuumotellut ajatuksella palata takaisin polkkaan. Varsinkin kun olen ihastellut Annabella Åsvikin upeaa, luonnollisesti leikattua polkkaa hänen (& hänen siskonsa) ethicalbella YouTube kanavallaan. Hänen hiuksistaan inpiroituneena jopa kävin pinnailemassa pari kaunista polkkaa:


Voi kun näyttävätkin ihanilta! Ja helppohoitoisilta! Ja hyväkuntoisilta...!

Minullahan oli polkkatukka ihan blogitaipaleeni alkupuolella. Tuolloin en tosin juurikaan itsestäni kuvia julkaissut, joten ei taida siitä todistusaineistoa paljoa täältä löytyvän. Jokin niissä pitkissä hiuksissa kuitenkin aina on minuun vedonnut. Ikuinen hiustenkasvattaja. Vähän niinkuin jotkut ovat niitä ikuisia laihduttajia.

Toisaalta ärsyttää tämä oma kiintymys pitkiin hiuksiin. Jos ne eivät koskaan tule olemaan sitä, mitä niiden haluan olla, kannattaako niitä edes kasvattaa! Toisaalta taas luulen, että polkan pätkäiseminen voisi kaduttaa aika äkkiä. No katsellaan.. Hiusasioissa kun minulla on tapana välillä tehdä äkkipäätöksiä. Yritän tämän villityksen kohdalla antaa itselleni tarpeeksi aikaa harkita.

back to basics

Tämän kesän ehdottomasti kaunein meikkilook tulee mielestäni Chanelin ss12 näytöksestä. Kuultavaksi meikatun ihon pääosissa ovat aurinkopuuterilla tehdyt varjostukset ja poskien hento, korallinen hehku. Silmissä klassinen kissarajaus nestemäisellä rajaustuotteella, sekä vaalea rajauskynä alarajauksena.

Kulmat ovat hieman ylikasvaneet, mutta huolitellut. Huulilla epäilen olevan Chanelin huulipunan muodossa oleva huuliväri, joka on siis hentoa väriä tuova huulipunan ja huulikiillon risteytys.


Rouge Coco Shine: 50 Rivage
Soleil Tan De Chanel 4 Facettes Bronzing Powder: 537 Bronze Corail
Ligne Extreme: 31 Encre Noire
Le Crayon Khol: 69 Clair

Tällä setillä pärjää mielestäni aika hyvin pitkälle syksyyn! So pretty!

(tuotekuvat: strawberrynet.com / muut kuvat: google)

Tässäpä vielä video Chanelin Spring-Summer 2012 RTW muotinäytöksestä ja meikeistä in action, jonka YouTubesta satuin löytämään:

ei ihan vielä syksy

Vaikka kesää on vielä reilusti jäljellä, alkavat syksyn merkit ovat jo ilmassa. Keskikesän kukkaloisto on lakastumassa ja marjastuskausi mustikoiden myötä alkamassa. Olen jo useana iltana sytyttänyt kynttilöitä hämärtyvään iltaan.

Myös syksyn katalogit ovat alkaneet tipahdella postilaatikosta. Kaikki blogiani seuranneet tietänevät, että olen ehdottomasti syysihminen, vaikka nautin kyllä kaikista vuodenajoista. Tämä pätee ehdottomasti myös muotiin. Erityisesti nautin tämän syksyn H&M:n katalogin stailauksesta, meikistä ja hiuksista, naisellisten vaatekappalaiden rinnalla. Tässäpä suosikkejani syksyn mallistosta:


Viime talven viininpunainen näyttää pitävän edelleen pintansa. Rinnalle pääväriksi on kohonnut kaunis koralli, joka kuvastossa taipuikin yllättävän hyvin syksyisiin sävyihin yhdisteltynä.

Tämä kuitenkin syksystä tältä erää. Nautitaan kesästä täysin rinnoin nyt ainakin heinäkuun loppuun:)

I want it all...not

Kuten varmaan blogin sisällöstä olette huomanneetkin, minulla on ollut äärimmäisen vähän mielenkiintoa shoppailuun viime aikoina. Alennusmyynnit ovat jääneet hyödyntämättä niitä balleriinoja lukuun ottamatta. Olenpa vain tyytyväisenä käytellyt jo omistamiani juttuja ja jättänyt kulutushysterian muille.

Jotain tekisi kuitenkin mieli ja ehkäpä voisin jonkinmoisella tarpeellakin haluamaani asiaa perustella. Viskoosipashminoita minulta löytyy kaikissa sateenkaaren väreissä, mutta haluaisin suuren shaalin, joka saisi olla mielellään villa-silkki sekoitetta. Siis sellaisen laadukkaan, hieman viskoosia lämpimemmän ja kooltaan suurehkon - sellaisen, jonka sisään voi viileänä kesäiltana kääriytyä.

Salaa olen ihaillut Strictly Stylen sädehtivän Mrs.V:n Louis Vuittonin nudea monogrammishaalia. Tämä on aika kummallinen himotus, koska en nyt mitenkään suuremmin LV fani ole. Mutta shaali on kaunis, joten eipä merkillä niin väliä. Huivin materiaali on villa-silkki sekoitusta. Ongelmana minun kohdallani on päätähuimaava hinta ja lukemattomat lukemani omistajien kokemukset kyseisen huvin nukkaantumisesta käytössä.


Net-a-porterissa huiveja selaillessani törmäsin Chan Luun upeaan silkki-cashmere huiviin. Huiveja löytyy sekä yksivärisinä, että dip-dyed. Itse rakaistuin mokan ja persikan yhdistelmään. Koko ja materiaali ovat täydellisiä ja hintakin kohtuullisempi (185€). Tässä voisi hyvinkin olla korvaaja LV haaveille..

me, me, me

Olen blogihistoriani aikana kertonut itsestäni toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän. Yleisesti ottaen kuitenkin vähemmän. Olen pyrkinyt pitämään sisällön sellaisena, että fiksu lukija ymmärtää, ettei pelkästään blogin perusteella minusta tai elämästäni pysty kovinkaan suuria päättelemään. Perhe, ystävät ja elämän tapahtumat ovat pysyneet pääosin blogin ulkopuolella.

Ystäväni syntymäpäivillä täyttelin "Aikuiset ystäväni" ystäväkirjaa, ja ajattelinkin kirjoitella sen innoittamana pari juttua itsestäni.

Luonteeni: Olen omalla tavallani rauhallinen ja sellainen peruspositiivinen ihminen. Innostun asioista helposti, mutta jos asiat eivät etene nopeaan, menetän myös kiinnostukseni niihin helposti (koskee jossain määrin myös ihmisiä). Tykkään tehdä asiat hyvin, itse, omatoimisesti ja aikanaan. Olen täsmällinen ja inhoan kroonisesti myöhästeleviä ihmisiä. Ajattelen ihan liikaa. Minulla on loistava mielikuvitus ja olen luova esteetikko. Olen ihmisenä todella herkkä, mutta kuitenkin pystyn kestämään loppujen lopuksi aika paljon. Tarvitsen välillä yksinäisyyttä ladatakseni akkuja. Olen jonkinasteinen introvertti, avaudun uusille ihmisille aika hitaasti ja pidän uusiin sosiaalisiin ympyröihin totuttautumista hieman vaivalloisena. Kykenen kuitenkin tietysti lähestymään uusia ihmisiä ja luomaan ystäväpiirejä. Monien muuttojen myötä tähän on ollut totuttava. Pyrin hoitamaan asiat hyvin ja moraalisesti oikein, vaikkei se aina itselleni se helpoin ja miellyttävin tapa olisikaan. En tuo itseäni esiin, enkä nauti turhasta huomiosta, mutta en pelkää esiintymistä ja saatan esimerkiksi ryhmässä työskennellessä ottaa ohjat nopeasti käsiini jos muuta johtajatyyppiä ei löydy.

Ihailen ihmisissä: Moraalista selkärankaa, pyyteettömyyttä ja rohkeutta. Tunnen vetoa ihmisiin, jotka ovat ulospäinsuuntautuneita ja sosiaalisia. Miehissä minuun vetoaa edellä mainittujen luonteenpiirteiden lisäksi karisma ja intohimo jotain asiaa kohtaan. Olipa se sitten työ, harrastus tai jotain muuta. Ystävissäni etsin ehkä enemmän samankaltaisuuksia itseni kanssa - miehissä taas koen haluavani ihmisen, joka täydentää omaa luonnettani, eli siis jossain mielessä itsestäni eroavan luonteen. Omaan kohtuullisen vähän mielenkiintoa muiden ihmisten ulkoista olemusta kohtaan, mikä voi tulla monelle yllätyksenä:)

Lempi tv-sarjat: Tykkään katsella sellaista "harmitonta hömppää", jonka aikana saan kääntää aivot nollalle, kun puhutaan sarjoista. Leffoissa pidän taas paljon laajemmasta skaalasta. En katso juuri lainkaan telkkaria, vaan seuraan haluamani sarjat  tietokoneella. Lempparisarjoistani monet ovat jo lopetettu, mutta saatan katsoa niitäkin uudelleen ja uudelleen:) How I met your mother, Frendit, The big bang theory, Keeping up Appearances (Pokka pitää), Dharma & Greg, Dance Academy (Tanssiakatemia), Oi ihana toukokuu, Absolutely fabulous (Todella upeeta), Hercule Poirot jne.. YouTube  tosielämä"sarjoista" seuraan TheSacconeJolys päivittäisiä vlogeja. Anekdoottina mainittakoon, että en ole koskaan pitänyt Sinkkuelämää sarjasta :)

Mielenkiinnon kohteeni: Jos nyt jätetään itsestäänselvyydet väliin (muoti ja design).. Tykkään ottaa selvää ja opiskella uusia asioita erittäin laajalla skaalalla. Parina viime vuonna olen muun muassa ollut erittäin kiinnostunut ravintoon liittyvistä asioista. Olen kiinnostunut myös politiikasta ja tieteestä, joita seurailen ajan asettamissa rajoissa.

Näistä tulikin aika pitkiä sepustuksia, joten jätetään ehkä tämä nyt tähän. Ehkäpä joskus innostun kirjoittamaan jutulle jatkoa!

easier life

Oletteko huomanneet, että joskus todella pienilläkin asioilla voi olla suuri vaikutus elämään ja sen sujuvuuteen. Kunnolla leikkaavat sakset, istuinkorkeuden säätö optimaaliseksi työtuolissa, huonejärjestyksen muuttaminen funktionaalisemmaksi, kauniisti toimiva mustekynä, laadukas hammaslanka... Miten usein, päivästä toiseen sitä tuskastelee samojen pikkuasioiden kanssa, joita olemme vain tottuneet kestämään, mutta joiden muuttaminen ei oikeasti vaatisi juurikaan aikaa tai rahaa.

Tämänkertaisen 30 päivän haasteen myötä olen pyrkinyt optimoimaan tiettyjä asioita. Siis tekemään niitä tehokkaammin ja nopeammin. Lähinnä puhutaan niistä rutiineista, joita päivittäin täytyy tehdä, mutta jotka eivät sinänsä ole päivän muistettavaa sisältöä. Hampaiden harjaus, suihkussa käynti, aamukahvin keitto, sängyn petaus, hiusten laitto ja meikkaus.

Kaikki muut asiat sujuvat kyllä kitkattomasti, mutta jostain syystä hiusten laitto ja meikkaus on aiheuttanut päivittäin pientä stressikäyrän kohoamista. Suurin syy on se, ettei systeemi toimi. Meikkivarastoni olen saanut pelkistettyä ihanasti mahtumaan huulipunia lukuun ottamatta peltirasiaan. Olen kuitenkin joka aamu joutunut ottamaan meikit ulos kaapista, etsimään peilin toisesta kaapista, raivaamaan keittiön pöydältä tilaa meikkaukselle ja kaiken jälkeen siivoamaan (ehtiessäni) kaikki takaisin kaappeihin. Hiukset olen vielä meikin jälkeen laittanut ikkunan ääressä, jonka vieressä on pistorasia ja tarpeeksi valoa. Tämä vain on edellyttänyt eteisen peilin siirtoa ikkunalaudalle ja föönin tai suoristusraudan tuomista wc:stä.

Haasteen myötä siis huomasin, ettei homma toimi. Niinpä yksinkertaisesti järjestelin itselleni pienen meikkaus- ja hiustenlaittonurkkauksen ikkunan ääreen. Siirsin ikkunalaudalle pienen eteisen peilin ja järjestelin meikit kauniisti esille. Ikkunalaudan viereiseen kaappiin siirsin kaikki hiusten laittoon tarvitsemani tuotteet ja laitteet. No nyt tuotteet ovat kaappien sijaan esillä, mutta elämän toimivuuden vuoksi olen valmis estetiikasta hiukan tinkimään. Valo ei tee hyvää kosmetiikalle, mutta koska en enää harrasta sen hamstraamista ja varastointia, eikä ikkunanurkkaani paista aurinko kuin hetkisen iltapäivästä, toiminee tämä järjestely toistaiseksi.

Seuraava tavoite on teroituttaa kaikki kotitalouden sakset, ostaa pyörään se etukori ja järjestellä kaapit. Ai niin... ja hankkia 10 paria ehjiä sukkahousuja ;)

PS. Jos nyt ihmettelette miksen tee meikkiä ja hiuksia kylppärissä, niin syynä on sen liian huono valaistus meikkaamiseen ja piirun verran liian korkealla oleva peilikaapisto. Parimetrinen vuokranantaja ei selkeästi ollut osannut ajatella vuokralaisensa olevan alle 160 senttinen sirppana:)

summer blues


Sateista päivää tasapainottamaan valitsin ylle lempparihameen. Hameen kellohelma, korkea vyötärö ja leveät raidat helmassa luovat hauskan, tyttömäisen vaikutelman, jossa on hieman jopa pin up henkeä.

Eilen kävin taas verottamassa kaupungin kukkapuskia ruusunnupuista. Tällä kertaa nappasin punaisten rinnalle myös muutaman valkoisen nupun ja laitoin ne siniseen mariskooliin lillumaan. Hauskasti tämäkin asetelma toistaa päivän asun värejä.

30 päivää - haaste 2

Nyt on taas aika tarttua 30 päivän haasteeseen. Lisätietoa ja haasteeseen inspiroinut video löytyy "30 päivää" tunnistetta klikkaamalla. Lyhyesti kerrottuna ajatuksena on siis haastaa itsensä johonkin 30 päivän ajan. Haaste voi sisältää jonkin uuden taidon tai tavan opettelua, jostain asiasta luopumista tai oikeastaan mitä tahansa vain keksii.

Ajatuksena on pohjimmiltaan huomata, miten pienetkin asiat säännöllisesti toteutettuna voivat vaikuttaa elämäämme ja miten huomion keskittäminen voi aukaista ihan uusia horisontteja. Mitäpä jos vaikka ajankohtaisasioista kiinnostumaton ottaisikin tehtäväkseen lukea joka päivä Hesarin kannesta kanteen. Tai sohvaperuna haastaisi itsensä lenkille (vaikkapa vain vartin mittaiselle) joka päivä. Mitäpä jos piirtäisi piirrustuksen tai kirjoittaisi runon joka päivä - noista tuotoksistahan saisi jo vaikka näyttelyn tai runokirjan aikaiseksi jos niin haluaa!


Oma ensimmäinen haaste oli jostain asiasta - blogeista - luopumista. Tavallisia lieneen karkki, kahvi, tupakka ja roskaruokahaasteet ensimmäisinä kokeiluina. Toisen haasteen halusin olla kuitenkin jotain aktiivista, jonkin asian tekemistä päivittäin. Luopuminen on kuitenkin henkisellä tasoltaan hiukan helpompaa, vaikka kyse olisikin addiktiosta. Kestäähän haaste vain rajallisen ajan. Itsensä sitouttaminen jonkin asian aktiiviseen tekemiseen onkin sitten haastavampaa.

Seuraava haasteeni tulee olemaan tietynlaisen päivärutiinin noudattaminen. Joka päivä, kolmenkymmenen päivän ajan. Pieni hiirenreikä on kuitenkin tähän kohtaan jätettävä - nimittäin matkustettaessa päivärutiinia noudatetaan vain soveltuvilta osin ja kavereiden seurasta en tietenkään kieltäydy haasteen aikataulun vuoksi. Tämä haaste taitaa olla todellinen perfektionistin unelma ;) Itse haluan tällä haasteella kokeilla oman tuottavuuteni rajoja ja niiden venyttämistä. Tarkkaa aikataulua en tänne halua laittaa koska se on aika pitkä ja yksityiskohtainen (=henkilökohtainen), mutta se sisältää muun muassa aikaisen herätyksen, päivittäisen liikunnan ja tietyn aikataulun kaikille tehtäville asoille. Kunnon boot camp meiningillä. Oikeastaan koko ajatus on aika pelottava ja olenkin lykännyt haasteen aloittamista jo muutaman päivän, mutta ei auta itku markkinoilla - huomenna se sitten alkaa!



kuva 1, kuva 2

hide me from the light 2/2

Sitten niihin minun pyöreisiin aurinkolaseihini..


Pehmeän pyöreä muoto, joka tuo mieleen 70-luvun. Hippitytöt, pitkät laineilevat hiukset ja ruskeaksi paahtuneen ihon.

Pidän lasien kaksivärisyydestä, joka lasit päällä näkyy vain sivusta katsottuna. Ostopaikkana Aleksi 13. Laitan joskus kuvia lasit päällä, kunhan muistan ja ehdin.

Peace & Love

hide me from the light 1/2


Jokseenkin huvittuneena hymähdellen olen seurannut pyöreiden aurinkolasien paluuta. Kunnes puoliksi vitsillä kaupassa satuin niitä kokeilemaan.. Eivät varmaan kaikille sovi, mutta eivät näyttäneet minulla lainkaan hullummalta.

dance like u mean it


Viikonloppu hurahti ohitse ystävän kolmekymppisiä juhliessa. Saavuin kauniiseen Joensuuhun etuajassa perjantaina - itse juhlat juhlittiin lauantaina. Perjantaina käytiin fiilistelemässä vanhaa kotikaupunkiani ja kuuntelemassa satamassa elävää musiikkia. Lauantaipäivä kuluikin sitten juhlavalmisteluissa.

Ystäväni todella kauniissa kodissa vietettyihin synttäribileisiin osallistui kolmisenkymmentä vierasta. Kiva idea oli ystäväni itsensä painama kangas, jonka edessä juhlavieraiden piti käydä kuvauttamassa itsensä. Juhlamekoksi valitsin Nelly.comista tilatun pitsimekon, joka sopi mielestäni kivasti kesäiseen, rentoon juhlaan. Juhlat jatkuivat aamuun saakka. Itse väsähdin jo neljän maissa:) Harjoituksen puutetta varmaan..
Professional Blog Designs by pipdig