kesähaaveita

Välillä on hyvä tuulettaa juurtuneita käsityksiä - ei vain muista ihmisistä, vaan myös itsestään. Kysyä itseltään, olenko oikeasti sellainen ihminen, jota itselleni ja muille esitän. Parisuhdeihminen, ikisinkku, koti-ihminen, bilehirmu, kasvissyöjä, karppaaja, rauhallinen, negatiivinen, temperamenttinen, iloinen, sosiaalinen, yksin viihtyvä jne. Yht' äkkiä voikin huomata, etteivät vanhat ajatusmallit palvelekaan elämässä omaa onnellisuutta, ja on aika vaihtaa pölyttyneet käsitykset itsestä uusiin.

Tästä onkin hyvä pompata aasinsillan kautta festareihin. En siis ole koskaan pitänyt itseäni festari-ihmisenä, mutta enpä juuri ole noille tapahtumille antanut reilua mahdollisuutta. Tänä kesänä ajattelinkin repäistä (siis omassa mittakaavassani) ja kokeilla, olenko todellakin tässä suhteessa sellainen kuin kuvittelen.

Pressitiedotteita sähköpostissa selaillessani silmään pisti ALDOn yhteistyö Coachella festareiden kanssa. Coachella festarit ovat Kaliforniassa, huhtikuussa festarikauden aloittava tapahtuma. Artistien katsomisen lisäksi festarit ovat saaneet suosiota, sillä ne ovat juuri "se paikka" tulla nähdyksi. Niinpä kaikki julkkikset ja tietysti katumuotikuvaajat rynnistävät paikalle ja saamme nauttia yleensä noihin aikoihin festari-inspiraatiosta kuvien muodossa.

Tässäpä siis inspiraatiota ja kesän kaipuuta teillekin - Alessandran Coachella lookin ja ALDOn asusteiden muodossa:


Itse ainakin ihastuin tuohon laukkuun ja matalat kangaskengätkin ovat ostoslistalla, mutta niistä haaveista lisää sitten toisella kertaa!

ALDOn kesän mallistoa voi käydä ihailemassa osoitteissa:
aldoshoes.com (ei toimita Suomeen)
asos.com

3 kommenttia

  1. Ooh..mä oon kyllä niin festari ihminen!!! Ne on yks tärkeimmistä jutuista mitä ootan kesältä. Kannattaa muuten aloittaa vaikka kaupunkifestareista jos ei se telttailumeininki kiinnosta:)

    VastaaPoista
  2. ..niin ja edellinen kommentti siis heidiltä:D

    VastaaPoista
  3. heidi: Noin olen itsekin hieman ajatellut - juuri se ajatus viikonlopun yli telttailusta ja kaikkien mukavuuksien puutteesta tuntuu vähän luotaantyöntävältä:))

    VastaaPoista

Professional Blog Designs by pipdig