Pikkujoulumekko hakusessa?

Ilmeisesti pikkujoulukausi on alkamaisillaan, kun suurin osa blogiini hakukoneiden kautta päätyneistä on googletellut pikkujouluasuja. Vielä nettikauppojen juhlakausi ei pikaisen silmäilyn pohjalta ole ihan täysillä käynnistynyt. Tein kuitenkin pari mekkopoimintaa, jotta kiireisimmät pääsevät jo nyt tilailemaan asuja ensi kuun rientoihin. Eli pikkujoulumekot 2011 Mango & Nelly:

 Mangon pitkähihainen pikkumekko sopii hieman juhlavampaankin menoon.  Mekko on kauniine yksityiskohtineen kuin koru ja erityisesti ihastuin mekon avonaiseen selkään, mitä pitkät hihat tasapainottavat. Keskimmäinen mekko on mielestäni täydellinen niille, jotka haluavat punaista pikkujouluihin. Mekko on riittävän yksinkertainen, jotta voimakas väri pääsee täysiin oikeuksiinsa. Jos haluaisin pikkujouluihin punaisen mekon, olisi se ehdottomasti tämä. (mekko löytyy muuten myös mustana;)) Viimeisen mekon valitsin monikäyttöisyytensä vuoksi. Paksuilla sukkahousuilla se menee jopa arkikäytössä, mutta oikeilla asusteilla siitä saa mekon myös juhlaan.

Nellyn mekoista ensimmäinen sopii vaikka kaveri- tai harrasteporukan pikkujouluihin. Kiiltävä materiaali tekee siitä juhlavan, mutta hauska kuviointi saa mekon soveltumaan myös päiväkäyttöön. Itse ihastuin tähän mekkoon aika tavalla erityisesti sen eleettömän leikkauksensa vuoksi. Toinen mekko on ihanteellinen niille, joilta kurveja löytyy, eikä niitä pelkää esitellä. Varataan tämä malli teille onnekkaille tiimalasivartaloisille. Hopeinen paljettimekko on ihana pikkujouluihin, joista jatketaan iltaa tanssimaan. Tämä mekko saa jatkokäyttöä myös Uuden vuoden bileissä. Viimeisin mekko on vain niin uskomattoman kaunis... kaikessa yksinkertaisuudessaan. Tämä taitaa olla minun ykkössuosikkini kaikista näistä ihanuuksista.

DIY Project - Inspired by Chriselle Lim

Inspiraatio / inspiration from Chriselle:



Oma versio / my version:

Yves Rocher 3 in 1 Kosteuttava, päivettävä ja kiinteyttävä vartaloemulsio

Kesän hento päivetys alkaa olla muisto vain.. Onnekseni sain siskoltani kokeiluun Yves Rocherin
3 in 1, kosteuttavan, päivettävän ja kiinteyttävän vartalovoiteen.

Kuva: Yves Rocher


Syy, miksi siskoni voiteen minulle antoi oli, että hän oli saanut tuotteella aikaan läikykkään lopputuloksen. Itse en ole onnistunut tuotteella minkäänlaisia rajoja aikaan saamaan, mutta minulla onkin jonkin verran kokemusta itseruskettavien käytöstä. Vinkkeinä sanoisin, että itseruskettavat kannattaa aloittaa juuri tällaisista astettain päivettävistä tuotteista. Ne kannattaa levittää puhtaalle ja kuoritulle iholle, jossa kuivat paikat - polvet, kyynärpäät jne - on jo etukäteen kosteutettu tavallisella kosteusvoiteella. Saatanpa vielä voiteen levityksen jälkeen pyhkäistä paperilla noista edellä mainituista paikoista voidetta vielä poiskin. Voiteen levittämiseen käytetty aika on verrannollinen lopputuloksen tasaisuuteen. Eli mitä paremmin pyörittelet tuotteen ihoon, sitä tasaisempaa jälkeä tulee. Mistä päästäänkin tähän tuotteeseen:

+ ohut koostumus, joka on helppoa levittää iholle ja joka imeytyy nopeasti (verrattuna vaikkapa Doven vastaavaan, jonka antamasta lopputuloksesta kyllä pidän, mutta jonka paksu koostumus on vähän inhottava käytössä)
+ en ole onnistunut saamaan tällä minkään näköisiä läikkiä tai rajoja aikaiseksi, mitä usein saan päivettävistäkin voiteista kuiviin kohtiin
+ riitoisaa ohuen koostumuksen ansiosta - pieni määrä tuotetta riittää pitkälle
+ ei ärsytä herkkää ihoani - olen jopa kokeillut tätä kasvoilleni, eikä mitään ongelmia ilmaantunut
+ rusketuksen sävy on kaunis, ei liian oranssi
+ tuote myös kosteuttaa kivasti, vaikka koostumus on ohut

- voimakas parfyyminen tuoksu ei sovi herkkänenäisille, itse en kyseisestä tuoksusta pidä, mutta pystyn sen kestämään
- hinta/määrä: normaalihintaisena 200ml maksaa 18,90€ - YR:n tuotteissa nettisivuilla on kuitenkin aina jokin alennus päällä, joten nyt esim. tuote maksaa 11,00€. Usein sivuilta löytää myös jotain ekstra-alennuksia, joten hinta saattaa tippua tuostakin.
- en ole huomannut kiinteyttävää vaikutusta

Kaiken kaikkiaan voin todeta, että tykkään kyllä tästä tuotteesta enemmän kuin muista alemman hintaluokan (esim. Nivea & Dove) itseruskettavista. Eniten vaakakupissa painaa tuotteen hyvä koostumus ja kaunis sävy, joka ei ole liian oranssi.

***
I got this gradual self tanner from my sister. She didn't really liked it because she wasn't able to get even result with this one. However, I didn't have that problem and I have really enjoyed to use this. I think the key with this one is to pre-moisturize the dry areas of your body and use some time and effort to really rub this in. Only quite negative thing is the scent - it's pretty strong and I don't really like it. 


* postauksen linkit affiliated linkkejä/affilated links

Rimmel mascara - Glam eyes, Lash flirt

Jälleen yksi ripsiväri saapui tiensä päähän. Varma merkki ripsivärin vanhenemisesta on yhä lisääntyvä kerrostamisen tarve ja ripsivärin variseminen silmien alle, mikä minulla yleensä alkaa juuri siinä kolmannen kuukauden paikkeilla ripsivärin avaamisesta.




Pahoitteluni hieman huonosti tarkentuneista kuvista, mutta eiköhän niistä näe, että ripsarissa on kahdenpituisia harjaksia, jotka ovat siis muovisia, ei luonnonharjasta. Pidempien harjasten lienee tarkoituksena erotella ja pidentää, lyhyempien luoda volyymia ja tuuheutta.

+ edullinen hinta
+ kohtuullinen meikkaustulos kun maskaramassa "tuoretta", eli sain tällä kyllä kohtuullisen näyttävät ripset

- liian pitkä ja massiivinen harjaosa minun silmilleni
- tätä ei voi vain sutaista ripsiin, tai lopputuloksena saattoi olla toisiinsa klimppiintyneet ripset, eli kauniiseen lopputulokseen jouduit näkemään aikaa ja vaivaa
- ei mielestäni erottunut mitenkään erityisesti edukseen ja käytin tämän loppuun hieman pitkin hampain
- muoviharjat usein hieman "repivät" ripsiä, joten ripsikadosta kärsiville en ylipäänsä suosittelisi muoviharjaksia

**
+ cheap ( I got it from sale under 5€)
+ gave pretty good results when mascara was new, it did lengthen my lashes

- the brush was too long and massive for my small eyes
- you can't just quickly apply this in hurry, you have to pay some time and effort applying this to get nice results
- it was just ok, didn't stand out in any way
- if you are loosing lashes, I wouldn't recommend this because it has plastic bristles - they tend to tear out some lashes

bling bling

En ole varmaan puoleen vuoteen kirjoitellut mitään ostoksistani. Toisaalta, koska en ole mitään suurempia hankintoja tehnyt - toisaalta, koska minua alkoi ahdistamaan blogin liukuminen "ostosblogi" kategoriaan. Nyt kuitenkin ajattelin esitellä jotain, jonka ostamiseen olen ollut erittäin tyytyväinen.


Statement korut ovat siitä ihania, että voit käyttää mitä tylsempiä perusvaatteita ja silti asu näyttää korun ansiosta mietityltä ja mielenkiintoiselta. Rakastuin tämän kaulakorun yksityiskohtiin - alle 10€ hinnalla ei uskoisi tällaista löytyvän. Yleensä yhdistän korun ihan yksinkertaiseen t-paitaan tai paitapuseroon.
Korun ostopaikkana Nelly.


I love statement jewellery combined with simple pieces of clothing. T-shirt, skinny jeans and maybe some loose knit with this necklace looks amazing. This piece I bought little while ago from Nelly.


* postauksessa esiintyvät linkit ovat affiliated linkkejä / affiliated links

3x sunglasses

Syksyn sateinen ilma ei ole ehkä ihan paras ajankohta aurinkolaseista kirjoittamiselle. Mutta täytyyhän niitä syksyllä ja talvellakin käyttää, joten annetaan nyt mennä. Itse asiassa eilen juuri luin, että pohjoisnavan päällä oleva aukko otsonikerroksessa on ennätysmäisen suuri. Otsonikerroshan on ohuempi talviaikaan, joka taas takoittaa enemmän UV säteilyä. Joten aurinkolaseja kannattaa käyttää talvellakin muutoinkin kuin autolla ajaessa!


Tiedän ihmisiä, jotka keräilevät tavaraa. Oli se sitten meikkejä, kenkiä, kirjoja, vaatteita tai aurinkolaseja. Itsekin miltei tuohon oravanpyörään hypänneenä tiedän, että asioiden keräily ei ole tarvelähtöistä. Yksi pari itselle sopivia aurinkolaseja saattaa olla enemmän kuin tarpeeksi. Jos kuitenkin haluat pikkaisen enemmän - olet rakentamassa sitä aikaa kestävää vaatekaappia tai karsimassa tavaran määrää vähemmäksi - väittäisin, että pärjäät vallan hyvin kolmella aurikolasiparilla.
Suosittelisin hankkimaan yhdet klassiset ja laadukkaat lasit, lasit urheiluun ja yhdet trendikkäämmät lasit, jotka voivat olla edullisemmat

KLASSISET AURINKOLASIT:
Omat klassikkoaurinkolasini ovat Armanin tummanruskeat, keskikokoiset aurinkolasit kultaisilla yksityiskohdilla. Ostin lasit vuonna 2006, ja ne ovat edelleen lähes uudenveroiset. Klassikkolaseihin kannattaa satsata hieman rahaa, ja niiden etsimiseen aikaa. Kalliimman parin kohdalla haluat laadukkaat lasit, jotka istuvat täydellisesti kasvoihisi (sankojen istuvuus, kehysten reunat eivät paina poskia jne). Näissä kannattaa välttää niitä hetken trendivirtauksia. Eli valitse klassinen malli, keskikokoinen linssi ja neutraali väri (kulta, hopea, musta, ruskean sävy). Klassikkolasit tunnistaa siitä, että niitä voi käyttää joka tilaisuudessa, ne eivät ole liian prameat ruokakauppaan tai hautajaisiin, mutta ne ovat riittävän hienot kaupungille, työhön ja juhliin.

AURINKOLASIT URHEILUUN:
Myös ulkourheilussa olisi hyvä käyttää aurinkolaseja. Itse tarvitsen niitä lähinnä lenkille. Erityisesti, koska en tykkää käyttää mitään (meikkiä/aurinkovoidetta) kasvoillani lenkkeillessä, vaan suojaan kasvot lippiksellä ja aurinkolaseilla. Lippiksen käyttö taas estää korkeammalle kohoavien aurinkolasien käytön, sekä lasit, joissa on paksummat sangat. Siispä minulle pilottityyliset lasit ovat täydelliset ulkourheiluun. Tokihan hard core urheilijoille löytyy ihan omat lasimallistonsa, ja niitäkin kannattaa ehdottomasti harkita, jos ulkoilmaurheilu voimakkaassa auringonvalossa on päivittäistä. Tärkeintä sporttilaseissa on mielestäni mukavuus ja se, että ne pysyvät päässä kovemmassakin menossa, eli sankojen istuvuus täytyy olla omille kasvoille ja korville täydellinen. Linssien sävyn olisi hyvä olla suhteellisen tumma - itse pärjään vaaleammilla, koska lippis vie pahimman terän auringosta.

TRENDILASIT:
Nämä eivät nyt ole mitkään välttämättömät, jos klassikkolasit ja sporttilasit tuntuvat riittävän. Itse kuitenkin tykkään omistaa yhdet, hieman suuremmalla linssillä olevat aurinkolasit. Käytän ja säilytän tätä paria paljon huolettomammin kuin klassikkolasejani. Heitän ne surutta laukun pohjalle ilman suojakoteloa. Trendilasit voivat olla siis hieman edullisemmat, ne voivat ilmentää omaa persoonaa ja hetken muotivirtauksia voimakkaammin kuin klassikkolasit. Eli leikittele linssin viimeistelyllä, sankojen koristeellisuudella ja linssin koolla. Myös kehysten värin voi valita hieman vapaammin kuin klassikkolaseissa.

Aurikolasit säilyvät vuosikausia oikean hoidon ansiosta. Säilytä lasit suojakotelossa ja puhdista aika ajoin mikrokuituliinalla. Kiinnitä laseja ostaessasi aina huomiota lasien istuvuuteen - se vaikuttaa myös lasien kestävyyteen. Jos ostat kasvoillesi liian kapeat kehykset, voivat sangat katketa tai kehykset napsahtaa poikki nenän kohdalta ajan myötä.

**

You don't need 10 pairs of sunglasses. 3 pairs are more than enough for every situation in your life. I think it's good to own pair of sunglasses for sport, one quite classic pair and one pair which is more trendy.

I would invest some money for the classic pair. If you keep them well, sunglasses can easily last around 5-10 years. My Armani glasses are bought 2006 and still going strong. You want quality, neutral color and simple style, which you can wear in all the situations - from funerals to work and grocery shopping.

If you do outdoor sports, you are going to need sunglasses for it. I prefer aviator style, because they fit well with a baseball cap, which I use when jogging. The most important thing is that they fit well into your face and they will stay on when you are moving.

Trendy pair is optional, but I like to have one pair with bigger lenses in my little collection. This pair can be cheaper because you might not like them anymore after year or two when fashion changes.

what to wear - hourglass figure

* translation in the end

Vinkit eri vartalotyypeille saavat jatkoa tiimalasivartaloisten vinkeillä. Sain yhteen tällaiseen postaukseen hieman negatiivissävytteisen palautteen, jonka kirjoittaja ei ymmärtänyt, miksi vartalot pitäisi jotenkin lokeroida ja koki ilmeisesti postaukseni ahdistavana. En ole kaikkiin näihin postauksiin viitsinyt tätä disclameria laittaa, mutta:


Näiden postausten tarkoitus ei ole lokeroida ihmisiä tai asettaa jotain pukeutumissääntöjä. Nämä postaukset ovat suunnattu niille ihmisille, jotka kokevat ahdistusta sovituskopeissa kun vaatteet eivät vain näytä hyvältä. Niille, jotka ihmettelevät, miksei se tietty housu-/jakkumalli näytäkään minulla niin hyvältä kuin kaverilla. Eli yksinkertaisesti vain tarjoamaan pieniä vinkkejä ihmisille, jotka kokevat sopivien vaatteiden löytämisen haasteelliseksi. Nämä postaukset ovat jatkuvasti luetuimpien ja linkitetyimpien joukossa blogissani, joten uskon monien jotain näistä postauksista saavan. Mutta niin... nämä vinkit voi jättää huomioimatta, jos niistä ei koe itse mitään hyötyvänsä;) Ja myös itse pukeudun usein ns. vartalotyyppini vastaisesti ja ihan hyvältä näyttää.

Tiimalasivartaloisten kurvit ovat olleet ihailun kohteena Marilyn Monroe varmaankin tunnetuimpana ilmentymänään. Tiilalasivartaloisella on selkeästi ulottuva, kapeahko uuma yhdistettynä leveähköön lantioon ja rintavuuteen. Klassisessa tiimalasissa rinnan ja lantionympärys ovat yhtä suuret. Niin tiimalaseissa, kuten kaikissa muissakin vartalotyypeissä, on variaatiota koon ja pituuden suhteen. Hoikka tiimalasi voi aika vapaasti noukkia vaatekaupassa vaatteita sovituskoppiin, ja hyvältä näyttää. Kurvikkaammille tiimalaseille pari pientä vinkkiä voi kuitenkin tulla tarpeeseen. Kivoja vinkkejä tiimalasivartalon pukemiseen voi saada esimerkiksi seuraamalla Scarlett Johanssonin pukeutumista.

Tiimalasivartaloisen suurin haaste lienee se, että hän on tavallaan "pakotettu pukeutumaan naisellisesti". Yleensä nimittäin tyköistuvat vaatteet näyttävät X-vartaloisella parhaimmalta. Tämä vartalotyyppi on myös kuin luotu käyttämään naisellisia hameita ja mekkoja. Yleisin "virhe" lienee liian suurien ja löysien yläosien käyttö, jolloin tiimalasi muuttuukin kurvikkaasta tiimalasista pyöreäksi omenaksi, kun vyötärö jää kankaan alle piiloon.

- tyköistuvat vaatteet, löysät yläosat saattavat luoda illuusion vatsakkuudesta kun vyötäröä ei tuoda esiin
- kietaisuyläosat ja -mekot
- tyköistuvat, lyhyet, yksiriviset jakut
- ohkaiset tyköistuvat neuleet joko lyhyenä tai pidempänä ohueen vyötärövyöhön yhdistettynä
- leveät vyötärövyöt saattavat näyttää hyviltä hoikalla tiimalasilla, mutta kurvikkaampien kannattaa niitä vältellä
- farkkujen ja housujen vyötärön korkeus normaali - myös korkea saattaa näyttää hyvältä, mutta vyötäröltä napakasti istuvien löytäminen voi olla haastavaa
- juhlapukeutumisessa korsettimaiset yläosat näyttävät upeilta yhdistettynä a-linjaiseen tai kellotettuun alaosaan
- trench coat näyttää upealta tiimalaseilla, laatikkomaisia toppatakkeja tai pusakkamaisia takkeja kannattaa vältellä
- housuissa kannattaa suosia kapeampia linjoja, ei siis kovin leveitä lahkeita
- avarahko pääntie
- hameissa parhaimmalta pituudelta näyttää yleensä joko polvet paljastava tai juuri ja juuri ne peittävä mitta, minimitta voi olla kurvikkaalle tiimalasille hieman liikaa, maksimitta kapeahkona ja hyvin laskeutuvana saattaa toimia ihan kivasti omasta pituudesta riippuen
- rinnakkaampien kannattaa vältellä suuria kauluksia ja kiiltäviä kankaita

Ja vinkkejä käytännössä à la Scarlett & Jessica:

 Erittäin hoikka ja sporttisen tiimalasivartaloinen Jessica näyttää upealta kapeahkoissa housuissa, korkokengissä ja vyötäröltä sitaistussa trenssissä. Oikeanpuolimmaisessa kuvassa sen sijaan löysä yläosa saa kurvikkaan Jessican näyttämään hieman kokoaan suuremmalta ja muodottomalta.
Curvy but sporty Jessica looks great in straight leg trousers and trech coat. But as you can see in the picture on right,
also her amazing figure looks a bit boxy and top heavy when wearing loose top.

 Löysähkö, muodoton pusero ei imartele myöskään parhaalla mahdollisella tavalla 
Scarlettin kaunista vartaloa.
Loose fitted blouse isn't the best choice for beautiful Scarlett.

 Tiimalasivartalo näyttää kauniilta naisellisissa, vyötäröä korostavissa mekoissa. Kun mitta on polvet paljastava, 
balleriinat käyvät korkokenkien sijasta kauniisti mekon kaveriksi.
Feminine dresses look great on hourglass figure when you remember to emphasize your waist.

 Scarlett on lisännyt asuun kapean vyön, jottei yleisvaikutelma jäisi tasapaksuksi pitkän neuleen kanssa.
Avara kaula-aukko keventää yleisvaikutelmaa. 
Skinny belt makes this outfit.

 Juhlapukeutumisessa Scarlett suosii istuvia yläosia ja kellotettuja, polvipituisia alaosia. 
Tyköistuva, lyhyt jakku näyttää upealta yhdistettynä kapeisiin farkkuihin.
Tight fitting top and flowy bottom - amazing for hourglass figure.
When buying a blazer, get one which is well fitted and on a short side.


Vinkit omenoille: http://stylespots.blogspot.com/2011/06/what-to-wear-apple-shape.html
Vinkit päärynöille: http://stylespots.blogspot.com/2011/06/what-to-wear-pear-shape.html
Vinkit poikamaisille: http://stylespots.blogspot.com/2011/06/what-to-wear-boyish-body-type.html

Tai klikkaa vain body types tunnistetta, niin saat kaikki vartalotyyppejä koskevat postaukset kerralla näkyviin!

**

I have been writing this series about different body types – some tips and tricks what to wear and what to avoid. Unfortunately all the other parts are in Finnish. Maybe I try to translate them later if I find the time for that. Today we will look the hourglass figure which actually isn’t that common body type. When we think about hourglass figure, we think about people like Marilyn Monroe, Scarlett Johansson, Salma Hayek and Halle Berry. It’s good to pick up few people to follow with similar body types than you have. Celebrities have money to hire stylists to tell them what to wear, so you can get the same ideas for free:)

Some tips for hourglass figures:
-         feminine skirts and dresses looks the best on hourglass figures
-         fitted clothes, loose and baggy tops makes you look top heavy and add weight to your mid section
-         wrapped tops and dresses
-         fitted, well tailored, short jackets and blazers
-         trench coats looks fabulous on hourglass – avoid boxy coats with no defined waist line
-         skinny waist belts to bring some form and emphasize your curves
-         in jeans and trousers: narrow, skinny or straight leg, normal or high rise
-         in evening wear fitted, corset like tops and flowy skirts
-         skirts above, right on or slightly under knee
-         v- or oval shaped neck lines 
-    if you are very curvy and busty hourglass, avoid big collars and shiny materials on your upper body

Think Today

Olisikohan taas aika palata blogin pariin:) Olin viikonlopun reissun päällä ja kotiin palasin maanantaiyönä.

Nyt ajattelin nostaa taas esiin yhden merkeistä, joihin törmäsin Tampereen reissulla ja josta en itse ollut aikaisemmin kuullut. Think today on Ylöjärveläinen yritys joka tekee asusteita ja sisustusesineitä ylijäämämateriaaleista (Tampere -videon loppupuolella löytyy videokuvaa yrityksen tuotteista). Esimerkkinä muovimatoista tehdyt laukut ja laminaateista valmistetut pannunaluset. Yrityksellä on erittäin hyvät nettisivut, joihin kannattaa käydä tutustumassa. Ensimmäisenä yrityksen tuotteita katsellessani mietin, että näitä veisin oikein mielelläni vaikkapa ulkomaille tuliaisiksi Suomesta. Tuotteet olivat ensiluokkaisesti valmistettuja ja tarina tuotteiden takana, kestävää kehitystä tukien, kunnossa.

Ainut asia, mitä jäin ihan pikkaisen kaipaamaan, olisi jokin hieman trendikkäämpi laukkumallisto nykyisten rinnalle. Voisin kuvitella, että noista laukuista voisi olla ainesta hieman suuremmaksikin jutuksi. Vaikka siis ottaisin kyllä oikein mielelläni myös jonkin kukka tai perhosmalliston clutch laukuista itselleni:)

Tässäpä esimerkkeinä laukuista lily & little butterfly:


Hauska lahjaidea lemmikkiperheisiin:
kuvat lainattu: thinktoday.fi

Yrityksen tuotteita voi ostaa todella monesta  kaupungista - jälleenmyyjät, lisää tuotteita ja tietoa yrityksestä löytyy nettisivuilta: http://www.thinktoday.fi/index.html

Think Today is one of the brands I found at my trip to Tampere desingtori. This company makes some accessories and decorative items from left over building materials. I like the clutches made of plastic carpets. I think these products are also excellent as gifts. This company has great web pages (also in english) so if you want to know more, go and visit: http://www.thinktoday.fi/e_index.html.
Professional Blog Designs by pipdig