Clean

Olen tainnut täysin laiminlyödä tämän blogin puolella uuden lempituoksuni esittelyn!! Englanninkielistä blogiani lukeville tämä on tietysti jo tuttu juttu.

Sain Cleanin Ultimate tuoksun pari kuukautta sitten lahjaksi ja oikeastaan en ole juuri muita tuoksuja tämän jälkeen osannut käyttääkään. Cleanin tuoksut ovat nimensä mukaisesti ei-hajuvesimäisiä "puhtaalta" tuoksuvia hajuvesiä, joiden tuoksumaailma muistuttaa puhtaita lakanoita, vastaleikattua nurmikkoa, raikasta ilmaa sateen jälkeen, kukkivaa luontoa jne. Siis tuoksuja, jotka uppoavat usein ihmisiin, joita hajuvedet yleensä eivät miellytä. Itsehän rakastan tuoksuja (lukuunottamatta niitä taju kankaalle myskituoksuja), mutta silti rakastuin kyseiseen tuoksuun.

Alkutuoksu Ultimatessa on aika sitruunainen, ehkä jopa tuo mieleen jonkun sitruunaisen saippuan tuoksun. Iholla tuoksu kuitenkin kehittyy hieman makeammaksi ja kukkaisemmaksi - pysyen kuitenkin ihanan raikkaana. Vaikka tuoksu on raikas, pysyy se iholla useita tunteja, vaikka toisin voisi ajatella.

Tämä on tuoksu, jonka voisin kuvitella mihin tahansa tilanteeseen. Jotkut tuoksut kun voivat mielestäni olla sopimattomia tiettyihin tilanteisiin, kuten vaikkapa työelämään (ainakin joissakin ammateissa). Itse rakastan kaikenlaisia tuoksuja - niitä hieman kukkaisempia ja voimakkaampiakin - joten ajattelin nauttia tästä ihanan raikkaasta tuoksusta kesäisin. Syksyksi olisi kuitenkin ihanaa löytää uusi tuoksu, jossa tuoksumaailma saisi hieman syventyä.

sweaters & shawls

Se, kuka on lukenut blogiani jo pidempään, tietää että olen ehdottomasti syksyn lapsi. Rakastan syksyä osin koska olen syntynyt syksyllä, en kärsi syysmasennuksesta, vaan olen tuohon aikaan energisimmilläni ja tietysti rakastan syysmuotia, joka päihittää kesähepeneet yksi nolla. Olen jo pari viikkoa joutunut pidättelemään itseäni, etten kovin paljoa ole alkanut syksyä hehkuttaa, mutta nyt päätin antaa itselleni luvan sukeltaa syksyn maailmaan. Ja perinteisesti se alkaa kalenterin ostolla ja syysmallistojen selaamisella. Kalenteri on jo ostettu ja tänään polkaisin käyntiin syysmallistojen ihailun. Kesän lapset - olen pahoillani - tässä blogissa alkaa syksyn hehkutus NYT!

Ja mikäpä olisi ihanampaa ja syksyisempää kuin pehmeään neuleeseen kääriytyminen. Tänä syksynä valinnan varaa on ja mitä valtavampi ja kerroksellisempi neule, sen parempi:

BCBG on pukenut yksinkertaisen, mustan asun päälle geometrisen neuleliivin vyön kanssa. Tämä tyyli on mielestäni ihana ihmisten päällä, joilla on hieman pidempi ylävartalo. Itselläni lantio alkaa niin ylhäältä, etten pystyisi tätä tyyliä täydellisesti rokkaamaan, mutta muuten mielestäni näyttää ihanalta!! Tähän sopii muuten ihan vain leveä villahuivi, joka kiepsautetaan niskan takaa eteen ja siihen sitten vyö päälle.

Elie Taharista en voi myöntää ennen kuulleeni, mutta tämä on ehdottomasti yksi lempikokonaisuuksistani!! Kuumeisesti jo mietin, saisinko jotenkin kuvan kaltaisen shaalin itse toteutettua. Väriharmonia, neutraalin ruskean ja harmaan liito on myös täydellinen.

Haider Ackermannin asu on minulle hieman liian raju, mutta kokonaisuutena ihan mieletön!! Itse tämän asun yläosan voi toteuttaa työntämällä leveän huivin toisen pään housujen sisään ja kiepauttamalla loput ylävartalon ja pään suojaksi.

Jeremy Lainginkin asu näyttää erittäin toteuttamiskelpoiselta. Kangaskaupasta tekoturkista kauluriksi ja jotain suurempitekstuurista kangasta pitkäksi liiviksi! Liivistä selviää parilla saumalla, eikä reunoja edes tarvitse huolitella.

Jean Paul Gaultierin liivin pohjaksi kelpaa kirpparilta ostettu "lappineule" (itse kutsun niitä tuolla nimellä, mutta kait niillä jokin parempikin nimitys on:)), josta vain poistetaan hihat ja ommellaan tekoturkista hihansuihin ja helmaan.

Kenzon asu sekoittaa lammaspaimenen viitan ja pussukkalaukun herkkään, kukkakuosiseen haalariin. Ihan mieletön asu niille, jotka tämän pystyvät kunnialla kantamaan.

Kuvat: style.com

Jen again...

Itse en ole tuoksusnobi siinä mielessä, että nyrpistäisin nenääni julkkistuoksuille. Kovinkaan montaa "halpistuoksua" en omista (jos totta puhutaan niin yhden), mutta avoimin mielin olen valmis tuoksuttelemaan kaikkea tuoksuhyllyltä löytyvää.

Olen kirjoitellut pari postausta aikaisemmin, miten ihailen Jennifer Anistonin rentoa tyyliä. No tänä aamuna huomasin, että Jenniferiltä on ilmestynyt tuoksu brittien markkinoille! Jennifer pitää itse ei-hajuvesimäisistä, luonnollisista tuoksuista ja kuulemma suosii yhtä omaanikin lempparimerkkiä, Cleania.


Ainoa negatiivinen puoli on se, että aluksi tuoksu on suunnattu vain brittimarkkinoille, joten sitä on aika vaikeaa saada käsiinsä. Mutta kun tämä nettikauppoihin tai Suomeen ilmestyy, täytyy ehdottomasti pullollinen tätä hankkia!!

Tässäpä vielä lemppari YouTube guruni (lollipop26) arvio kyseisestä tuoksusta:

Teuvo, maanteiden kuningas ja muita oman elämänsä sankareita

Ensimmäistä kertaa koin Jyväskylän MM-rallit tämän kolmen vuoden aikana, jotka olen täällä oleskellut. Muutoin olen onnistunut niitä aika lahjakkaasti väistelemään. Erilaisia huomioita tuli tehtyä:

* Ilman viinaa ei ole kivaa. Sitä pitää kiskoa aamusta asti, jotta jo puolen päivän tienoilla on luukku kiinni.

* Thai "hierontapaikat" pitivät ovensa auki läpi yön... Hyvää bisnestä nääs, kun tukkihumalassa naisille huutelu ja ehdottelu ei tuottanutkaan tulosta nuorille miehille, joiden ainoat tavoitteet rallien ajalle on vetää se kolme päivää viinaa ja saada naista.

* Rallien ajaksi pohjolan juro kansa saa unohtaa kaikki estonsa ja etenkin käytöstapansa. Perheriidat selvitellään mahdollisimman suureen ääneen huutaen ja mieluiten paikassa, jossa on paljon muita ihmisiä. Vierellä oleva puoliso ei juurikaan haittaa muiden naisten/miesten iskemistä. Pissalla käydään siellä missä hyvältä tuntuu, yleisö tässäkin puuhassa on vain plussaa. Ja jokaista vastaantulevaa vastakkaisen sukupuolen ihmistä on velvollisuus iskeä - mitä härskimmin sanankääntein, sen parempi. Ja itsehän olet vain "negatiivinen", jos et tuon oman elämän sankarin pauloihin lankea.

* Tämä tervehenkinen suomalainen harrastus on mahdollista aloittaa mahdollisimman nuorena. Ja lapsosille viinan haku alkosta on sekin vain avuliaisuutta ja toisten huomioon ottamista. Pitäähän niilläkin olla hauskaa... ja kuten ensimmäisestä kohdasta tuli ilmi - ilman viinaa ei ole kivaa.

* Rallien aikana jokainen on rallikuski, jonka tulee haastaa kanssa-autoilijat leikkimieliseen kisaan. Myös bussikuskit haluavat lähteä leikkiin mukaan, jotta matkustajat saavat maistaa vauhdin huumaa!

* Viinan kiskonnan ja pienen, leikkimielisen kaahailun lisäksi on hyvä pistää vähän painiksi, että ruumiinkunto pysyy jokseenkin kohdillaan. Kaveriksi voi pyytää ketä tahansa vastaantulijaa, jolla on kaljapullo kädessä kisakunnon merkkinä.

...että juu. Eipä tainnut olla ihan mun juttu. Mutta kukin tavallaan:)
Professional Blog Designs by pipdig