You Don't Know Jacques

Blogi hiljentyi jouluksi, mutta nyt on juhlat juhlittu, ja paluu arkeen voi alkaa. Matkustin ensin siskoni luokse katsomaan uutta vauvaa, josta jatkoin matkaa kotiin. Joulu meni perinteisen kaavan mukaan, ja lahjoista päätellen olen ollut aika kiltti tyttö viime vuonna. Joulupukki oli kuullut pyyntöni ja sain lahjaksi lähinnä kosmetiikkatuotteita, lakanoita, pyyhkeitä ja muuta tarpeellista. Kotiin tuomisiksi tuli lahjojen lisäksi aika epätoivottu tuliainen - kunnon flunssa. Tämä päivä onkin mennyt sairastaen. Toivottavasti huomenna olisi jo parempi olo, sillä haluaisin käydä vilkaisemassa alennusmyynnit. Ajattelin laittaa kellon soimaan aikaiseen, jotta välttyisin siltä pahimmalta ihmistungokselta.

Alennusmyynneistä lähden metsästämään oikeastaan vain yhtä asiaa. Nimittäin OPI:n You Don't Know Jacques kynsilakkaa, josta minut on saanut innostumaan lollipop26 YouTubessa. Jos joku muuten etsii pikkaisen kypsemmällä otteella pidettyä kosmetiikkakanavaa, kannattaa tutustua edellä mainittuun! Suurin osa kun noista YouTuben kosmetiikkaguruista taitaa olla alle parikymppisiä tyttösiä. No, joka tapauksessa - sävy voi vaikuttaa aika oudolta, mutta näyttää kynsissä täydelliseltä! Toivottavasti sen jostain onnistun löytämään:)


2 kommenttia

  1. Täällä kans seurataan lollipoppia :)Pitääpä koittaa myös kynsilakkaa :)

    VastaaPoista
  2. Cherry: Lollipop itse käyttää sitä OPIn Sephoralle tekemää Metro Chiciä, mutta tämä OPIn oma sävy on kuulemma lähes samanlainen:)

    VastaaPoista

Professional Blog Designs by pipdig