farkkutyttö

Olen ollut aina siitä lähtien, kun sananvaltaa omaan pukeutumiseen alkoi olla, farkkutyttö. Parhaimmillaan farkut saavat kantajansa näyttämään upealta, pitkäsääriseltä ja hyväpeppuiselta....vaikka todellisuus olisikin vähän jotain muuta;) Farkut on jollain tavalla helpot. Ne peittää sopivasti, mutta saa ne hyvät puolet esiin, kunhan vain löytää omalle kropalle sopivan mallin.

Parin vuoden sisällä olen kuitenkin selkeästi muuntautunt enemmän mekkotytöksi. Mekko on miljoona kertaa mukavampi päällä, kuin puristavat farkut ja poistaa yläosaongelman. Kuitenkin huomaan, että niinä kaikkein kaameimpina ja epävarmimpina päivinä vetäisen automaattisesti farkut jalkaan.



Stylesightings tarjosi jälleen inspiraatiota. Katse nauliintui heti neitokaisen kauniiseen asuun ja ilokseni huomasin, että kaapista löytyy kaikki asuun tarvittavat vaatekappaleet! Viikonlopun saamme nauttia helteestä, mutta ensi viikon viileneville ilmoille minulla onkin jo asu näin valmiina:D

2nd hand girl

Nuorempana nyrpistelin nenääni kirppiksille. En voinut kuvitellakaan ostavani käytettyjä vaatteita - ne siskon vanhatkin vaatteet tekivät jo tiukkaa. Pidin kirppiksiä kamalina, haisevina paikkoina, jonne ihmiset tuovat vanhat ja kuluneet (pahimmassa tapauksessa likaiset) vaatteet. Ammattikorkeassa minulla oli ystävä, joka aktiivisesti vieraili kirppareilla. Joensuun kirpparit olivatkin vähän toista luokkaa, kuin oman kotikaupunkini ainokainen. Aloin pikkuhiljaa ymmärtää, että nehän ovat todellinen aarreaitta. Puolustukseni täytyy sanoa se, ettei minun nuoruudessani (nyt kun olen jo niin vanha;D) kirpparit olleet samalla tavalla muotia kuin nyt. Nykyään ne cooleimmat ja tyylikkäimmät ihmiset verhoutuvat lähes poikkeuksetta upeisiin 2nd hand löytöihin. Tyylitaiturit sekoittavat massamuotia, high end merkkejä ja vintagea persoonallisiksi kokonaisuuksiksi.

Tällä hetkellä arvioisin, että vaatekaappini sisällöstä n. 1/4 on kirpparilöytöjä, kun asusteet luetaan mukaan. Kengissä en puolestani 2nd handia suosi siitä yksinkertaisesta syystä, etten kenkälöytöjä kirppareilta koskaan tee. Toisen käyttämät kengät ovat muokkautuneet käyttäjänsä jalan mukaiseksi, enkä halua jalkojani huonoilla kengillä pilata, koska olen niiden eteen aika paljon vaivaa nähnyt. Lapsena minulla oli "lättäjalka" ja kävelin vielä sen lisäksi jalkaterät sisäänpäin kääntyen. Olen saanut harjoituksin ja treenaamalla jalat kuntoon, mutta kenkien täytyy olla hyvät.

No tässäpä on päivän asu, josta löytyy pari 2nd hand aarretta:

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Kuinka suuri osa teidän vaatteistanne on 2nd handia?

kesä!

Kuulkaas ihmiset, se on kesä nyt!! Aivan ihana päivä - aurinkoa ja lämpöä. Ensimmäistä kertaa tarkenin ulkona lyhythihaisella takilla. Iltapäivästä kotiin tullessani jopa takki oli liikaa. Tästä se kesä alkaa...


Kuudelta aamulla kokoon laitettuna asut eivät aina ole niin hehkeitä, mutta tässäpä päivän vaatteet kuitenkin. Tunika & leggarit on Ginasta, takki Aleksi 13:sta ja kengät ne vanhat tutut Din Skosta. Nyt pitää syöksyä housujen kimppuun, jotka vaativat pientä fiksausta päästäkseen taas käyttöön! Ja sitten ehkä vielä ulos nauttimaan tuosta upeasta säästä:)

failure

Ylpeilen yleensä mielelläni sillä, miten fiksusti osaan vaateostokseni tehdä. Ja fiksulla tarkoitan nimenomaan niitä hutiostoksia. Minulla ei vaatekaapissa ole vaatteita vielä hintalaput kiinni. Käytän siis kaikkia ostamiani vaatteita ja tunnen suurta epäonnistumista niiden vaatteiden kohdalla, joille käyttöä ei tunnu kovin usein löytyvän. Ne vähemmän käytetyt vaatteet lahjoitan eteenpäin, tai pyrin korjaamaan niitä käyttökelpoisemmiksi.

Minulla on nyt kuitenkin puoli vuotta ollut vaatekaapissani hame, jolle ei ole kertynyt yhtään käyttökertaa. Ja sekös on ärsyttävää. Hame oli muutaman euron alelöytö Hennesistä, mutta se ei minun silmissäni hyvitä epäonnistumista ostoksen kohdalla. Ongelmahan on tämä: vaikka olen laiha, minulla on lantiota - hame on lantiomallinen - ja siinä on vieläpä rypytystä lantion kohdalla - u do the math. Toinen ongelma on tumman beige väri, jota on yllättävän vaikeaa yhdistellä. Mustan kanssa se on tukkainen ja sopivaa valkoista yläosaa en omista. Blaah! No tänään kuitenkin pakottauduin hameen päälle laittamaan.


Mitä mieltä olette - laitetaanko hame suosiolla kiertoon, vai annetaanko sille toinen mahdollisuus? Yhdistelyehdotuksia?

summer dress

Olen ollut tänään tosi ahkera. Sain kämpän siivotuksi ja pyykit pestyksi. Ehdinpä vielä lukea vähän koulujuttujakin. Ja ahkeruus näköjään palkitaan... Iltapäivästä ilmestyi kännyyn viesti, että Nellyn paketti oli tullut. Ei kun pyörän selkään ja pakettia hakemaan.

Mekko oli kirkkaampi luonnossa kuin nelly.comin kuvissa. Ei ihan niin sinisävyinen (enemmän menee oranssiin) kuin tuossa minun kuvassani, mutta kirkas se on. Pitikin heti laittaa vähän rusketusta pintaan, ettei kirkas väri hypi silmille. Mekko on toki luonnollisesti paljon pidempi minulle kuin kaksimetriselle mallitytölle. Mutta pienen epäröinnin jälkeen päätin, että mekosta tykkäilen ja aion sen myöskin pitää:) Materiaali on ihanan ilmavaa puuvillakreppiä ja mekko on aika kiva myös ilman vyötä. Kengät puolestaan olivat korkeammat, mitä kuvasta ajattelin. Nehän eivät ole nahkaa, mutta silti suhteellisen hyvän tuntuiset jalassa näin ensikokeilulla. Kengän pohjat ovat todella liukkaat! Liukkaille kivi- tai parkettilattioille ei näillä ole asiaa. Ajattelinkin käydä vähän suutarisedältä kyselemässä, voisiko pohjiin asentaa jotkut kumiset liukuesteet. Siispä...molemmat tilaamani jutut saivat hyvän ja rakastavan kodin itselleen;D



Eli paketti saapui tilauksesta vajaassa viikossa, eikä ongelmia ilmaantunut. Uskaltaudun siis ehkä toisenkin kerran tilailemaan.

ps. mekko on muuten merkkiä french connection & kengät on nellyn omaa mallistoa

my order

Pari päivää sitten naputtelin elämäni ensimmäisen tilauksen nelly.comiin. Blogibileistähän saimme 75€ lahjakortin kyseiseen puljuun. Minulla ei oikeasti ole mitään, mitä tällä hetkellä tarvitsisin - ehkä ne mustat balleriinat, mutten halua niitä netistä tilata - joten sain aika vapaasti tilailla jotain kivaa. Hassua, miten ostolakko oikeasti vie kaikki shoppailuhalut! Aika kauan jouduin mietiskellä, ennen kuin sain tilauksen tehtyä. Ennen ei koskaan ole ollut tätä ongelmaa. Beiget kengät kuitenkin suorastaan huusivat minulle haluavansa päästä eteistä kaunistamaan. En taida kyseisen värisiä kenkiä omistaakaan...tai no yhdet Gantin lenkkarit on, mutta ne onkin sitten ihan eri juttu! Mekkoon taas ihastuin ihanan korallisen värin, hauskan mallin ja materiaalin vuoksi. Se on siis ohkaista puuvillaa. Nyt vain peukut pystyyn, että koot osuivat nappiin!!



Nyt vain sitten odottelemaan, miten nellyn toimitus sujuu!

easy fix

Ostin talvella kirpparilta violetin XL-kokoisen puseron, jota olen käyttänyt mekkona. Käyttökerrat ovat kuitenkin rajoittuneet kahteen. En halua pieneen vaatekaappiini ns. turhia vaatteita, joten päätinkin vähän muokata mekkosta, jotta sille tulisi enemmän käyttöä. Eka kuvassa mekko ennen tuunausta. Kuva on vähän huono, koska se on otettu joskus kännykameralla.


Ja mekosta tuli sitten oikeastaan tosi kiva...parempi, mitä osasin ajatellakaan. Yläosa jäi löysäksi, mutta hameosa on tuollainen piukempi. Luulenpa, että mekolle tulee nyt runsaasti enemmän käyttökertoja!

Mitäs olette tästä tuunauksesta mieltä?

hippie girl

Ulkona sataa vettä ja ilma on harmaa. Mutta oikeasti se on ihan hyvä juttu! Viimeisetkin katupölyt huuhtoutuu ja nurmikko on jo yhdessä päivässä alkanut kunnolla vihertämään. Viilennyt ilma on hyvä tekosyy käyttää farkkuja, joita on lopputalven ja alkukevään aikana vaatekaappiini eksynyt. Tänään vuorossa Ginan leveälahkeiset yksilöt. Nämähän löysin alesta n. 10 eurolla.

farkut & rannekoru: GT
tunika: 2nd hand
vyö: 2nd hand
saappaat: Vagabond

Hiukset sähöttää hassusti, mutta eikös hippitytöllä saakin olla vähän pörröinen tukka:) Ihanaa maanantaita kaikille!

this summer...

Image and video hosting by TinyPic

Olen niin fiiliksissä kesän ihanista väreistä! Varsinkin Missoni -tyylinen monivärinen kangas viehättää. Ensi viikolla askeleet suuntautuukin kangaskauppaan mekkokankaita kesäksi hakemaan... ja hamekankaita... ja housukankaita. Vasemman ylänurkan tytön huiviviritys myös inspiroi. Virkattuun kukkaan on ommeltu/liimattu höyheniä & koriste on kiinnitetty ohkaiseen silkkihuiviin. Ihanaa hippihenkeä!!

kuvat: The Sartorialist, Stylesightings, Face Hunter, Altamira

Professional Blog Designs by pipdig