changes

Ihan aluksi: älkäähän ihmetelkö blogiin tultaessa, jos ulkonäkö muuttuu vähän väliä. Blogissa on siis käynnissä kevätsiivous & uutta, pirteämpää ulkoasua etsitään. Olen kokenut, että kapea tekstikenttä oli vaikea kuvien kannalta - niitä ei saa rinnakkain muutoin kun hyvin pieninä, joten otin vähän leveämmän sivupohjan. Värit ja muut systeemit etsii vielä lopullista muotoaan. Jos on kehitysehdotuksia, nyt on niiden aika!

Illalla sain vihdoin ja viimein pestyä kirpparilta ostetun farkkuhameen. Ja täytyy kyllä sanoa, että peskää hyvät ihmiset aina ne kirpparivaatteet ennen käyttöä!! Vaikka hame näytti ihan puhtaalta, siitä lähti niin mustaa vettä, että puhtaana hameen värikin muuttui kirkkaammaksi. Yök! Onneksi en sitä kovin paljoa käsissä ennen pesua pyöritellyt. No ongelmana on nyt, että ajatuksena oli tehdä hameeseen kulutuksia ja reikiä. No nyt aloin kuitenkin epäröimään:


Mitäs mieltä olette? Revitäänkö vai jätetäänkö entiselleen?

13 kommenttia

  1. mäkin äänestän repimistä. ainakin noin yksinkertaisissa yhdistelmissä, mitä tuossa kuvassa on päällä, se näyttäisi paremmalta kun olisi enemmän jujua. toki jos tuota meinaa pitää isomman huivi- ja neulekerroksen alla, se on noinkin vallan passeli.

    VastaaPoista
  2. Koska oli niin halpa, revi! :) Jos menee mönkään, uuden löytää kuitenkin suht helposti/tekee ite... Mutta oman fiiliksen mukaan :) Jos et ole varma repimisestä, sitten ei :--)

    VastaaPoista
  3. Nanna: Okei:) Yksi pointsi revitään vaihtoehdolle!

    tiiti: No en osaa pitää hihatonta toppia ilman mitään päällysjuttua ihmisten ilmoilla, joten tuskin tulen sitä noin pitämään:) Tavallaan pelkään, että repimällä siitä saattaa tulla vähän liian "pissis-versio", mutta yhdistelemällä oikein siltäkin tietenkin voi välttyä.

    MouMou: No jos noin ehdottomasti sitä mieltä ollaan, ehkä se sitten pitää repiä;D

    VastaaPoista
  4. heini: No joo...eipä tuo suuri menetys olisi, vaikkei revitty versio sitten miellyttäisikään:) Jotenkin en vaan halua mitään epäonnistuneita tuunauksa kaapin pohjalle...

    VastaaPoista
  5. Revitään! Tuo on nyt tylsä perus hame ja sit siitä tulee hieno! :)

    VastaaPoista
  6. Kulutusta ja reikiä kiitos! ;)
    Ei sitten osunut se lottovoitto kohdalle.. =/ Parempi onni ensikerralla..

    VastaaPoista
  7. Kyllä - raastinrauta esiin vaan ! Tosta tulee mielettömän hieno, kun valkoiset loimilangat vähän hapsottaa siellä täällä =).

    Mua kans ärsyttää tekstiosan kapeus omassa blogissani. En osaa oikein sanoa mitään lyhyesti ja kapeana palstana tekstit näyttää ihan himopitkiltä...Täytynee katsella uutta pohjaa itsekin kevään mittaan.

    VastaaPoista
  8. NinaV: Jee!! Ihanaa kun olette noin yksimielisiä, ettei itse tarvii päättää:D

    Ragdoll: No ei tullut, ei;) Minä tein kolme riviä, ja jos nuo rivit olisi yhdistänyt fiksusti, olisi rahat tilille tipahtaneet...oikeat numerot, mutta väärässä "järjestyksessä":/

    Jaana: Selvä:D Revintään siis hamonen joutuu!!

    Juu...Minulla kyllä välillä tulee niitä lyhyempiäkin psotauksia, jolloin tuo leveä malli näyttää vähän hassulta. Mutta haluan kuitenkin, että kuvat saa muutenkin kuin peräkkäin tai tosi pienellä vierekkäin:)

    VastaaPoista
  9. Repimisen puolella olen minäkin :)

    VastaaPoista
  10. melina: Revityksi hame päätyi ja lopputulos on päivän postauksessa:)

    VastaaPoista
  11. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Professional Blog Designs by pipdig